Valoa suomalaiseen maahanmuutto-kirjallisuuteen – Anna Soudakovan vaikuttava läpimurto

Anna Soudakova (2020): Mitä männyt näkevät. Atena, 244 s.  ISBN 978-952-300-654-6.

Anna Soudakova (2022): Varjele varjoani. Atena. 273 s. ISBN 978-951-142-339-3.

Seitsemän vuotta sitten viimeistelin edesmenneen kollegani Arno Tannerin kanssa kirjaamme ”Venäjänkieliset Suomessa – huomisen suomalaiset”. Teoksessa suomalaiset ja venäläistaustaiset kirjoittajat pohtivat monipuolisesti nopeasti kasvavan vähemmistömme kulttuurisia ja yhteiskuntapoliittisia ilmiöitä. Tuolloin venäjänkielisiä oli maassamme noin 70 000 henkeä. Tänä päivänä luku on lähes 100 000. Suomessahan rekisteröidään kieli, mutta ei etnisyyttä. Siten tiedämme tarkkaan venäjänkielisten, mutta emme venäläisten lukumäärää maassamme (Tanner ja Söderling 2016).  

Kirjan toimittaminen koettiin tärkeäksi, koska maassamme oli todella vähän tietoa suurimmasta etnisestä vähemmistöstämme. Tämä tietovaje koski sekä yhteiskunnallisia että kulttuurisia ilmiöitä. Läpileimaavana tuloksena oli venäjänkielisten kokema ulkopuolisuuden tunne. Esimerkiksi Suomen ortodoksinen kirkko ei ole venäjänkielisten mieleen; papit ovat liian vapaita, ja liturgiakin vääränkielinen. Tunnusomaista on sekin, että venäläisistä tai venäläistaustaisista huippu-urheilijoista kyllä kirjoitetaan tiedotusvälineissämme, mutta ei juurikaan vähemmistön omista liikuntamieltymyksistä tai harrastuksista.

Vuonna 1983 Leningradissa syntyneen Anna Soudakovan vanhemmat päättivät muuttaa Suomeen ja Turkuun vuonna 1991. Annan äidin isoisä oli aikoinaan muuttanut Kanadasta Neuvostoliittoon monen muun amerikansuomalaisen kanssa rakentamaan sosialismia. Presidentti Koiviston päätös vuonna 1990 suoda inkeriläisille sekä muille venäjänsuomalaisille paluumuuttajan status toi perheen Suomeen. Anna Soudakova toimii Vantaalla alakouluikäisten maahanmuuttajaoppilaiden opettajana. Hänen taustansa on erittäin monikulttuurinen, sillä Annalla on suomalaisten juurien ohella marilaista, karjalaista ja venäläistä verta suonissaan.

Inkeriläisyydestä on ilmestynyt vuosien saatossa runsaastikin tietoa. Kyse on kuitenkin suuressa määrin tutkimus- ja tietokirjallisuudesta. Siirtolaisuusinstituutissa aiheesta ovat julkaisseet mm. Toivo Flink (2014), Tyyne Martikainen (2015) ja Andrei Kalinitschev (2023). Näiden lisäksi Suomessa on aiheesta juuri ilmestynyt kaksi väitöskirjaa (Reuter 2022; Häikiö 2023). Sen sijaan Venäjältä maahamme muuttaneiden kaunokirjallisuus on ollut vähäistä. Tämä on ymmärrettävää, sillä vaatii toki aikansa, ennen kuin tulijat tai toinen polvi avaavat kirjallisen arkkunsa. Turkuun 1990-luvun alussa muuttanut Zinaida Lindén tunnetaan taitavana prosaistina ja runoilijana, mutta paljolti ruotsiksi kirjoittavana. Hänen jälkeensä on ollut suuri hiljaisuus, kunnes Anna Soudakova julkaisi ensiromaaninsa ”Mitä männyt näkevät” vuonna 2020. Kirja saavutti heti suuren lukijakunnan. Teos oli Helsingin Sanomien palkintoehdokkaana vuoden 2020 esikoisteokseksi. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi kirja ”Varjele varjoani”.

Useissa haastatteluissaan Anna on painottanut isoisänsä Jurin merkitystä sekä omalle elämälleen että kirjojensa synnylle (esim. Flinkkilä 29.10.2022). Isoisän vanhemmat likvidoitiin Stalinin puhdistuksissa vuonna 1937. Syynä oli naapurin ilmianto: ahtaasti asuvien oli helppo saada itselleen lisätilaa ilmiantamalla tekaistuilla syillä seinänaapureitaan. Isoisä Juri koetti koko elämänsä ajan selvittää vanhempiensa kohtaloa. Neuvostoliiton hajoaminen avasi arkistoja, ja joitain tietoja saatiinkin, mutta vanhempiensa kohtaama vääryys ei koskaan jättänyt Juria rauhaan. Annan isovanhemmat muuttivat myös Turkuun, ja suku piti tiiviisti yhtä. Isoisä Jurin kuoltua Anna peri häneltä pienen pahvilaatikon, joka sisälsi ukin lähisukulaisten kohtaloihin liittyviä kirjeitä ja valokuvia.

Anna Soudakova koki velvollisuudekseen kirjoittaa sukunsa kokemista hirmuteoista. Halusin kirjoittaa pahan oloni pois, hän toteaa Anne Flinkkilän TV-haastattelussa. Esikoiskirjan nimi ”Mitä männyt näkevät” viittaa Karjalassa olevaan Sandarmohin teloitus- ja hautapaikkaan. Arvostettu ja Nobel-palkittu (2022) Memorial-järjestö löysi yli 7 000 uhria käsittävän hautapaikan 1990-luvulla. Suomalaisia tai suomensukuisia paikalle haudatuista on viidennes. Esikoisteoksen viimeinen varsinainen luku ”Sammalpeitto” liittyy kirjan päähenkilön Marian, veljensä Aleksein ja Tanja-mummon vierailuun Sandarmohiin. Siellä korkeat männyt ovat todistaneet syyttömien kansalaisten muuttumisen kansanvihollisiksi ja sen myötä eliminoitaviksi.

Kaksi vuotta esikoisteoksensa jälkeen Anna Soudakovalta ilmestyi kirja ”Varjele varjoani”. Kirja on lähtökohtaisesti kertomus Neuvostoliitosta Suomeen muuttaneesta perheestä ja perheen kulttuurisista ja yhteiskunnallisista haasteista. Kirja kertoo Veran ja Georgin seurustelusta ja asumisesta pietarilaisessa kommunalkassa, neuvostoaikaisessa yhteisasunnossa. Perheeseen syntyy Leningradissa tytär Nina, jonka kasvu- ja integroitumistarina on kirjan keskiössä. Perhe muuttaa Turkuun inkeriläistaustan omaavina. Varissuo ja Lauste tulevat tutuiksi. Kun nuori perhe ensimmäiseksi johdatetaan isännöitsijän toimistoon, he pyytävät vaatimattomasti omaa huonetta, mutta saavatkin kolme huonetta ja keittiön. Ihmeellisintä Pikku-Ninasta on se, että pölyimurillakin on oma kaappinsa. Miten tuttua monelle suomalaiselle 1960-luvun Ruotsiin muuttajalle.

Kirjaa lukiessani mielessäni häivähti 2022 Runeberg-palkitun Quynh Tranin teos ”Varjo ja viileys”. Kirja on pienen pojan unenomainen tarina Pietarsaareen asettuneiden vietnamilaisten elämästä. Tran ei kerro koko tarinaa, vaan keskittyy lapsenomaisiin häivähdyksiin vietnamilaisten asettumisesta ja elosta. Sen sijaan Soudakovan kirjojen päähenkilöt Maria ja tyttärensä Nina kertovat omien kasvutarinoidensa kautta Venäjältä tulleiden maahanmuuttajien perhehistorian ja asettumisen Suomeen. Mika Hallila on ”Mitä männyt näkevät” kirjaa analysoidessaan pitänyt lähestymistapaa autofiktiivisenä: vaikka Anna Soudakova ei ole käyttänyt romaanissa omaa etunimeään, on kirjan Nina tutkijan mukaan selvästi hänen autofiktiivinen vastineensa (Hallila 2022, 5). Tämä lisää Hallilan mukaan teoksen autenttisuuden vaikutelmaa.

Anna Soudakova on taitava kirjoittaja, joka osaa yhdistää faktan ja fiktion. Teokset on tarkoitettu erillisiksi kirjallisiksi kokonaisuuksiksi, mutta yhdessä ne vääjäämättä toimivat kunnianosoituksena Anna Soudakovan isoisän Jurin elämäntyölle ja sinnikkyydelle. Kirjojen myötä Anna Soudakova siirtää vainottujen tarinan sekä omille lapsilleen, että myös laajalle lukijakunnalleen. Kirjojen selkeästä perhehistoriasta huolimatta tekijä ymmärrettävästi haluaa antaa kirjojensa elää omaa elämäänsä, ilman että hänen pitäisi kannatella niitä omalla persoonallaan (Anna Soudakova, haastattelutieto 12.3.2023).

Anna Soudakova on kirjoittanut kirjat suomeksi. ”Rakastan suomen kieltä. Se kuulostaa ihanalta, se taipuu moneen. Suomen oppiminen antoi minulle itsevarmuutta” toteaa kirjoittaja haastattelussaan (Flinkkilä 29.10.2022). On meidän lukijoiden onni, että Anna Soudakova elävän kielen kautta pystyy välittämään aikaan sidottuja tapahtumia myös itärajan takaa. Niinpä kun esikoiskirjassa Maria vieraili veljensä ja mumminsa kanssa Sandarmohissa, tilaisuutta johti ”kaksi kiiltokenkäistä ja yksi korkokenkäinen” (”Mitä männyt näkevät”, s. 233). Toisaalta runoilija Joseph Brodskyn siteerauksilla on keskeinen merkitys teoksessa ”Varjele varjoani”. Hänen runojensa kautta muistetaan Leningradin kommunalkassa eläneiden rakkaiden naapureiden Emman ja Maria Andrejevnan runonlausuntatuokioita. Brodsky oli juutalainen runoilija, joka karkotettiin Neuvostoliitosta vuonna 1977. ”Brodskyn tarina on kiinnostanut minua hyvin paljon: miten jatkaa elämää, kun kotimaa vie sinulta kaiken? Halusin näyttää, että Leningrad/Pietari on erityinen paikka; siellä jopa hyvin ankeissa oloissa vaalitaan ennen kaikkea kulttuuria ja sen tuomaa vapautta” (Anna Soudakova, haastattelutieto 12.3.2023).

Kirjailija on valinnut puolensa ja tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. ”Minua surettaa valtavasti, että myös Suomesta löytyy paljon sotaa puolustavia ihmisiä. Minulle se tarkoittaa sitä, että Suomi ei ole onnistunut ottamaan heitä tarpeeksi tiukasti ja selkeästi mukaan yhteiskuntaan. He elävät täällä irrallaan, eivät välttämättä osaa kieltä ja ovat propagandatiedon varassa. Venäjän hyökkäys on rikkonut perheitä, katkaissut tärkeitä ystävyyksiä ja ajanut ihmisiä erilleen. Segregaatio on voimistunut valtavasti tämän vuoden aikana” (Anna Soudakova, haastattelutieto 12.3.2023). Kaikesta kokemastaan huolimatta hän painottaa, että kulttuuriset siteet eivät saa katketa, vaikka poliittiset suhteet roihuavatkin Suomen ja Venäjän välillä. Anna Soudakova on erinomainen kirjailija, mutta samalla myös suuri humanisti.

(Joseph Brodsky, ”Kirjeitä seinälle”, siteeraus Anna Soudakovan kirjasta ”Varjele varjoani”, s. 81. Runo liittyy kirjan jaksoon, jossa perhe on muuttanut Suomeen ja vähitellen tottunut uuden kotimaansa elämänrytmiin).

Anna äitinsä kanssa Leningradissa ennen perheen muuttoa Suomeen. Äidin kädessä on kissanpentu. Kuva: Anna Soudakovan kotialbumi.

Ismo Söderling, Väestöpolitiikan dosentti, tietokirjailija

Artikkeli on alkuperäisenä ilmestynyt Migration – Muuttoliike -julkaisussa 1/2023, ss. 47 – 49. https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/130057/78703

Artikkeli julkaistaan toimituksen luvalla.

Kirjallisuus:

Flink, Toivo (2012): ”Pois nöyrän panta. Inkerin Liitto 1922 – 1944”. Siirtolaisuusinstituutti, Turku, 204 s. https://www.doria.fi/handle/10024/180092  Luettu 8.3.2023.

Hallila, Mika (2022): “Suomalaisen nykyromaanin uusi toivo. Metamodernismin teoria ja Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät”. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/28921/16715248511183801043.pdf?sequence=2&isAllowed=y  Luettu 8.3.2023.

Häikiö, Kristiina (2022): Paluumatkan mutkat: Inkeriläisten paluumuuton alkaminen ja laajeneminen Neuvostoliiton hajoamisen aikaan. Helsingin yliopisto, poliittisen historian väitöskirja. 442 s.  https://helda.helsinki.fi/handle/10138/350844  Luettu 7.3.2023.

Kalinitschev, Andrei (2023): Nyt vietetään Inkerin sivistyshistorian juhlavuotta – Harvat muistavat Kolppanan seminaaria. https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/2-2023/#Keskustelu   Luettu 13.5.2023.

Martikainen, Tyyne (2014): ”Inkerinsuomalaisten oikeus muistoon. Että ketään heistä ei unohdettaisi”. Siirtolaisuusinstituutti, Painosalama Oy, Turku. 188 s. https://www.doria.fi/handle/10024/178150  Luettu 8.3.2023.

Reuter, Anni (2022): Inkerinsuomalaisten karkotus, hajaannus ja vastarinta Stalinin ajan Neuvostoliitossa aikalaiskirjeiden ja muistitiedon valossa. Helsingin yliopisto, Sosiologian väitöskirja. 100 s.  https://helda.helsinki.fi/handle/10138/352816  Luettu 7.3.2023.

Tanner, Arno ja Söderling, Ismo (toim. 2016): ”Venäjänkieliset Suomessa. Huomisen suomalaiset”. Siirtolaisuusinstituutti, Painosalama Oy, Turku. 208 s. https://www.doria.fi/handle/10024/178065  Luettu 7.3.2023.

Tran, Quynh (2021): Varjo ja viileys”. ScandBook, Klaipeda, Lithuania. 257 s.

Haastattelut:

Flinkkilä, Anne: Pelon ja ilon perillinen. Anna Soudakovan haastattelu 29.10.2022, Yle Areena. 46 min. https://areena.yle.fi/1-50996079 Katsottu  Katsottu 7.3.2023

Soudakova, Anna: Ismo Söderling, sähköpostihaastattelu 12.3.2023.

Advertisement

Nykyinen väestönkehitys vaarantaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden

Eduskuntavaalien alla suurimpien puolueiden keskeiset teemat ovat liittyneet valtion julkiseen velkaan, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen sekä maahanmuuttoon. Näiden yleisteemojen lisäksi sosiaalinen media ja tiedotusvälineet ovat tehneet yksittäisiä nostoja puolueita jakavista aiheista. Tällaisena voitaneen pitää Hornet-hävittäjien tulevaisuutta koskevaa keskustelua.

Kolmen suurimman puolueen ohjelmatyön keskiössä on hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen. Mielipiteet eroavat lähinnä siinä, säilyykö hyvinvointivaltio julkista velkaa voimakkaasti supistamalla (kokoomus), tai kansantalouden kilpailukykyä kasvattamalla (sosialidemokraatit). Kumpikin puolue suhtautuu positiivisesti työvoimamaahanmuuton lisäämiseen. Vaikka perussuomalaiset eivät juurikaan puhu hyvinvointiyhteiskunnasta, on puolue pohjoismaisen mallimme säilyttäminen kannalla tarkalla taloudenpidolla ja tiukalla maahanmuuttopolitiikalla.

Suurimpien puolueiden ohjelmissa ei ole kuitenkaan pureuduttu hyvinvointiyhteiskuntamme säilymisen ydinkysymykseen, eli maamme väestönkehitykseen. Tältä osin näkymä on haastava: vielä 10 vuotta sitten Suomessa syntyi vuodessa noin 60 000 lasta, viime vuonna enää 45 000. Syntyvyyden nopea väheneminen neljänneksellä heijastuu toki koko yhteiskuntaamme: esimerkiksi varhaiskasvattajien ja opettajien työpaikkoihin kohdistunee tätä menoa supistuspaineita. Kenraalit saattavat oudoksua 10 vuoden kuluttua, kun kustakin ikäluokasta jää pari prikaatia astumasta riviin. Ovatko tyhjenevät koulut ja kasarmit tulevaisuuttamme?

Tällä hetkellä tuskaillaan suuriin ikäluokkiin liittyvää kustannuspainetta, jota nuoremmat ja samalla pienemmät ikäluokat joutuvat pääosin kattamaan. Tilanne ei ole välttämättä ohi suurten ikäluokkien väistyttyä, sillä ilman maahanmuuton huomattavaa kasvua eivät pienenevät ikäluokat pääse yhtään sen helpommalla tulevaisuudessa.

Sinällään väestökysymyksistä ja Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta on tarjottu kuluvan vaalikaudenkin aikana tietoa riittävästi. Väestöliitto on julkaisuissaan tuonut esille syntyvyyden romahtamiseen liittyvät yhteiskunnalliset haasteet. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) on tuoreessa raportissaan tarkastellut alenevan väestönkehityksen väestönkehityksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. 

Tällä hetkellä maamme väkiluku hieman kasvaa, kiitos positiivisen muuttotaseen; Suomesta muuttaa pois vuodessa noin 15 000 henkeä, mutta vastaavasti tulijoita on 30 000. Maamme väestönkehitys on kuitenkin alenevalla trendillä johtuen alhaisesta syntyvyydestä ja suurten ikäluokkien väistymisestä. Suomi onkin ainoa pohjoismaa, jonka väestöennuste ei osoita väestönkasvua seuraavien 30 vuoden aikana. Ennusteet perustuvat oletukseen nykyisen syntyvyys- ja muuttotilanteen jatkumisesta. Mikäli syntyvyys olisi jatkossakin alhainen, muuttoliikettä ei olisi ollenkaan (ns. staattinen yhteiskunta) ja kuolevuus olisi nykyisellään, pienenisi väestömme ETLA:n raportin mukaan noin kolmanneksella joka 30. vuosi. 

Synnyttämistalkoisiin ei julkaistuissa raporteissa ole ketään kutsuttu – lapsen hankinta on aina yksilön tai parin oman päätöksen tulos. Sen sijaan keskustelulla halutaan tuoda oikeutetusti esille se, että vähenevän väestön maassa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito on todella haastavaa. Tähän liittyen ETLA:n esittämä nettomaahanmuuton kolminkertaistuminen 44 000:ään henkeen vuodessa on perusteltavissa, jotta syntyvien ja työikäisten ikäluokkien koko saataisiin vakaantumaan pysyvästi.

Työvoiman maahanmuuton voimakasta lisäämistä koskeva keskustelu on käytävä, jos aiomme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme. Maahanmuuttoon liittyy olennaisesti kotoutuminen. Ulkomainen työntekijä ilman perheen tuomaa turvaa ja yhteisöllisyyttä ei kiinnity uuteen asuinmaahansa. Olen nähnyt aikoinaan työpaikallani, miten filippiiniläinen siivoojamme piti päivittäin yhteyttä puhelimitse 9 000 kilometrin päässä olevaan kolmivuotiaaseen lapseensa. Sellaista kotoutumista me emme halua.

Artikkeli on julkaistu blogissani Turun Sanomien toimituksen luvalla

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Alho, Juha, Kangasharju, Aki, Lassila, Jukka ja Valkonen, Tarmo (3.2.2023): ”Maahanmuutto ja työvoiman riittävyys – taloudellisten vaikutusten arviointia”. ETLA raportti No 132. https://pub.etla.fi/ETLA-Raportit-Reports-132.pdf

Daniela Craveiro, Isabel Tiago de Oliveira, Maria Sousa Gomes, Jorge Malheiros, Maria Joao Guardado Moreira and Joao Peixoto, (2019): “Back to replacement migration: A new European perspective applying the prospective-age concept”. Demographic Research, Vol. 40, article 45, pp. 1323-1344, publ. 17 May, 2019. https://www.demographic-research.org/volumes/vol40/45/

Rotkirch, Anna (2021): ”Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä. Linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle”. Valtioneuvoston kanslia, 2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-073-8

Sorsa, Tiia (2020, toim.): ”Kestävän väestönkehityksen Suomi”. Väestöliiton väestöpoliittinen raportti 2020. Väestöliitto. https://www.vaestoliitto.fi/verkkojulkaisut/kestavan-vaestonkehityksen-suomi/

Onko Turussa jatkossakin sivistysyliopisto ­– vai alkavatko muutot Ruotsiin?

Vuoden 2009 uusi yliopistolaki muokkasi maamme korkeakoululaitosta aika lailla. Hallintoa uudistettiin rapsakasti – rehtoreista tuli ”toimitusjohtajia” ja hallituksissa vähintään 40 % jäsenistä täytyy olla ulkopuolisista sidosryhmistä (Yliopistolaki 24.7.2009/508). Yliopistojen kollegioista tuli keskustelukerhoja ilman suurempaa vallankäyttöä.

Menestyvä koulutus ja varsinkin korkeakoulutus on hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Koulutuksen kuuluessa kaikille ilman lukukausi- tai muita maksuja, yhteiskunnalle tulee kustannettavaa. Kuten uusi yliopistolaki toteaa ”yliopistojen tehtävä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” (Yliopistolaki 24.7.2009/558, 2 §). Varsin pian uusi hallinto alkoi pyörittää toimintaansa ja samalla hämmentää yliopistojen akateemista arkea.

Yliopistot valtion talouden paikkaajina – esimerkkinä Helsingin yliopisto

Uuden lain myötä ilmeni, että maamme hallituksilla oli omissa säästötoimissaan suurta harrastusta kurittaa myös korkeakoulujen rahoitusta. Erityisesti tämä korostui Juha Sipilän hallituksen aikana (2015-2019). Sipilän hallitus leikkasi koulutuksesta noin 800 miljoonaa, josta esimerkiksi Helsingin yliopiston kontolle tuli lähes 100 miljoonaa. Helsingin kipeät yhteistoimintaneuvottelut (tunnetaan nykyisin lempeämmin muutosneuvottelujen nimellä) aiheuttivat ilmeisesti 400 toimen lakkauttamisen. Sama puhuri pyyhkäisi muidenkin korkeakoulujen ylitse (Karppa 2016).

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana (2015 – 2019) lisääntyivät korkeasti koulutettujen muutot ulkomaille, erityisesti Ruotsiin. Kyseisenä ajanjaksona lähti maastamme Ruotsiin vuodessa keskimäärin 350 ylemmän korkeakoulutuksen omannutta Suomen kansalaista. Neljänä Sipilän hallituskautta edeltävänä vuotena (2011 – 2014) vuotuinen keskiarvo oli 242 henkeä ja kahtena hallituskauden jälkeisenä vuotena (2020 – 2021) vain 207 henkeä.  Eli tilastoista tarkastellen Sipilän hallituksen ”säästötoimenpiteiden” aikana Ruotsiin suuntautui noin 500 – 600 hengen suuruinen korkeasti koulutettujen ”ylimääräinen” muuttopiikki. Muuttajista noin 60 % oli naisia (varaus tarkasteluun: tilastotiedoista ei tietenkään voida vetää johtopäätöksiä muuttojen motiiveista, sellaiset selviävät vain asiaan soveltuvalla tutkimusotteella).

Jos yhden ”lisämuuttaneen” peruskoulutus (peruskoulu + lukio) maksaa Suomelle varovaisesti arvioiden 70 000 € ja korkeakoulutus 100 000 €, niin Suomi lahjoitti Ruotsille ”ylimääräisenä koulutuspääomana” säästötoimien aikana noin 100 miljoonaa euroa. ”Lahjoituksen” hinta-arvio on varovainen, sillä ns. kovien tieteiden (lääketiede, tekniikka) koulutuskustannukset ovat moninkertaiset esimerkiksi humanistisiin tutkintoihin verrattuna.  Yhden lääkärin koulutus maksanee yhteiskunnalle noin 200 000 €.

Tampereen Yliopiston säästötalkoot puhuttavat myös

Tampereen yliopiston hallinto ilmoitti täysin yllättäen 13.9.2021 aloittavansa irtisanomisiin tähtäävän yhteistoimintalain (2007/334) mukaisten neuvottelujen aloittamisen. Yliopiston pääluottamushenkilöt saivat tiedon asiasta kahdeksan minuuttia ennen asian julkistamista.

 Neuvottelut koskivat 1 100 hallinto- ja tukipalveluiden työntekijää, joiden määrää työnantaja esitti vähennettävän 225 henkilöllä. Suunniteltuja irtisanomisia perusteltiin sekä toiminnallisilla että taloudellisilla syillä. Neuvottelujen perusteella tukihenkilöitä vähennettiin 180:lla työntekijällä. Kun lukuun lisätään ulkoistamiset, väheni Tampereen yliopiston tukihenkilökunta 350:lla henkilöllä.  Asiaa sen enempää ruotimatta säästötoimista tehdyn raportin otsake ”Lisää tehtäviä, säätöä ja sähläystä” kuvaa hyvin lopputuleman (Torkkola et al. 2022). Raportissa todetaan, että yliopiston tukipalvelut ovat joutuneet kaaokseen ja yleensäkin yliopiston koko henkilökunnan sitoutuminen omaan alma materiinsa on kärsinyt kovan kolauksen. Tampereen yliopiston viimeisimmän työhyvinvointitutkimuksen mukaan vain 17 % vastaajista olisi valmis suosittelemaan yliopistoaan työnantajana muille (Myllyoja 2023)

Säilytetään Turun yliopiston etnologian professuuri

Turun yliopisto (TY) ilmoitti 10.11.2022 käynnistävänsä muutosneuvottelut taloutensa tasapainottamiseksi. Tarkoitus on korjata vuoden 2023 aikana 1,5 – 2 miljoonan euron rahoitusvaje, sekä vuoteen 2028 mennessä varsinaisen toiminnan noin 15 miljoonan euron rahoitusvaje. Vajetta voidaan kattaa sekä tuloja lisäämällä että menoja vähentämällä.

Ohjelma tulee muuttamaan yliopiston toimintoja ja vaikuttanee tiloihin ja yliopiston rakenteiden lisäksi henkilöstön määrään ja tehtävänkuviin (Turun yliopisto, mediatiedote). Turun yliopiston viimeisin tilinpäätös on vuodelta 2021 ja se osoitti 35 miljoonan euron ylijäämää.  Tiedotteen mukaan taloutta horjuttaa lamanäkymä, inflaatio ja sen myötä osakesalkun oletettavasti huono tuotto.

Yliopistojen tapaan huhumylly lähti oitis liikenteeseen. Kahvihuoneissa ja julkisuudessa pohdittiin, josko mestauspölkyllä on Kevon tai Seilin tutkimusasema, Rauman opettajankoulutuslaitos, yksittäisiä oppiaineita jne. Ilmassa oli pian epävarmuutta ja ahdistusta tiedekuntien valmistautuessa tuleviin vääntöihin. Esimerkiksi TY:n humanistinen tiedekunta suunnittelee mm. etnologian professuurin jäädyttämistä/sulattamista/lakkauttamista osana yliopiston muutosneuvotteluja (Yli-Parkas 2023).

Turussa etnologian oppiaineessa (entinen kansatiede) on pienin resurssein saatu suuria aikaan, vaikka oppiaineesta lakkautettiin yliopistonlehtorin virka vuonna 2020. Etnologiassa on yli 40 pääaineopiskelijaa ja peräti 22 aktiivista jatko-opiskelijaa. Oppiaineessa on väitelty 2000-luvulla jo 16 kertaa. Itse siirtolaisuustutkijana olen tavattoman ilahtunut siitä, että oppiaineen yhtenä painopisteenä on alkuperäiskansoihin liittyvä tutkimus ja opetus. Teeman merkitys kasvaa, jos ja kun saamelaislakimme saadaan uudistettua. Professori Helena Ruotsalan myötä saamelaisiin ja kolttiin liittyvä etnologinen painotus on kullan arvoista. Jos professori Ruotsalan eläköidyttyä virka jätetään täyttämättä, on mahdotonta kuvitella, että annettu opetus ja tutkimus voitaisiin menestyksellisesti sulauttaa muihin oppiaineisiin tai tutkinto-ohjelmiin. Professuuri on instituutio, opetuksen maamerkki ja lippulaiva.

Millaisia vaihtoehtoja TY:n säästötalkoille?

Turun yliopiston päärakennuksen seinässä lukee ”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”. Vapaus on suhteellinen käsite – Turun yliopiston humanistista opetusta on aika lailla kuritettu muutenkin viime vuosina, sillä aikaisemmin on lakkautettu mm. venäjän kielen professuuri. Samoin erilaisten yhdistämisten ja vähennysten perusteella mm. ranskan ja saksan opetus on supistunut. Etnologian professuurin ohella klassisten kielten professuuria ja oppiainetta oltaisiin muutamassa sivuaineeksi. Edellisestä seuraakin kysymys: Miten on käymässä sivistysyliopiston?

Yliopistoväestä sanotaan, että he ovat jahkailijoita ilman konkreettisia esityksiä. Lasken itseni kuuluvan yliopistolaisiin dosentuurini kautta.  Seuraavassa koetan olla konkreettinen ja rakentava:

– Turunkin muutosneuvottelujen keskeisenä syynä on esitetty talouden huonot näkymät ja korkea inflaatio. Tässä suhteessa on odotettavissa valoa risukasaan, sillä Euroopan keskuspankin mukaan inflaatio on laskusuunnassa kuluvan vuoden aikana. Samansuuntainen viesti on Helsingin Sanomilla pääkirjoituksessaan 21.1.2023. Nämä uutiset vahvistakoot uskoa yliopistomme osakesalkun voimaan kiivaassa kvartaalitaloudessa.  Näkyvissä ei siis tältä osin ole katastrofin aineksia (European Central Bank 2022; Helsingin Sanomat 21.1.2023).

– Yliopistomme hallinto voisi ottaa oppia lähihistoriasta. 1990-luvun alussa Suomea koetteli todella syvä lama. Turun yliopiston silloinen hallinto ojensi auttavan kätensä tarjoamalla säästötalkoita kaikille työntekijöilleen. Puolisoni kanssa sitouduimme luopumaan vapaata vastaan lomarahastamme vuonna 1993. Saman teki suurin osa yliopistoväestä. Kaikki olimme samassa veneessä – ja se vene ei uponnut. Suosittelen vastaavaa, jos kerran osaketuoton pienuus ja inflaatio ahdistavat jatkossakin. 

– Turun kaupunki ylpeilee kulttuurisella panostamisellaan. Viimeisin investointi on musiikkitalo, jonka budjetti on kasvanut jo viidenneksen ennen kuin lapiota on kertaakaan isketty ikonisen Itsenäisyydenaukion multaan. Uusimpana puutteena on huomattu, että tulevan musiikkitalon kattoterassilta puuttuu ravintola. Mitäpä jos Turku luopuisi moisesta investoinnista, onhan siinä vieressä rannat täynnä korkealuokkaisia ravintoloita. Tämän vapautuvan Turun panostuksen varmaan TY ottaa mielellään vastaan. Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että Rauman kaupunki taistelee opettajankoulutuksensa puolesta tarjoamalla taloudellista tukea yliopistollemme.

– Kun yliopistoissa tuntuu säännöllisin väliajoin talousasioissa kuohuvan, niin tuleepa tältä osin mieleen, että olisiko yliopistolakia rustattava suuntaan, jossa yliopiston väki olisi herra ja rouva omassa talossaan. Ainakin Tampereella tällainen näkemys on vallalla (Myllyoja 2023)

Vetoomus etnologian laitoksen puolesta:

On sangen helppo Helsingin ja Tampereen yliopistojen muutosneuvottelujen perusteella olettaa, että mahdolliset toimintojen supistamiset tai jäädyttämiset aiheuttavat myös Turussa mielipahaa, sekaannusta ja ongelmia (vrt. Zibellini 2022). Samalla muutosneuvottelut merkinnevät jälleen pieneltä osaltaan Turun sivistysyliopiston rapautumista.

Muuttoliiketutkijana myös pelkään, että ruotsalaiset ystävämme ottavat jälleen mahdollisia tiedepakolaisia avosylin vastaan. Emmekö ole oppineet mitään Helsingin ja Tampereen virheistä? Helsingin Sanomien tapaan kannattaa tosiaan ihmetellä, miksi huipputulosta tahkonnut yliopisto suunnittelee irtisanomisia (Nieminen 2022).

Voimassa olevan OKM:n ja Turun yliopiston välisen sopimuksen perusteella ”Turun yliopiston missiona on olla kansainvälisesti verkostoitunut ja vetovoimainen tiedeyliopisto, jonka vahvuus on korkeatasoisessa ja monialaisessa tutkimuksessa”. Sopimuksessa mainitaan myös yliopiston tehtävänä olevan Kulttuurisen muistin vahvuuden ylläpitäminen. Sopimus puhuu myös monitieteisten koulutuskokonaisuuksien edistämisestä (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2021).

Etnologian oppiaine on osaltaan toteuttanut sopimuksen esittämää missiosta hienosti.

Vetoomus:

Etnologinen tutkimus kohdistuu usein muutosprosesseihin ja ilmiöihin, jotka ovat uhanalaisia, katoamassa tai muutoin marginaalissa. Etnologinen tutkimus on yhteiskunnallisesti vaikuttavaa nostaen esille sellaisia arjen ilmiöitä, joihin ei muutoin osattaisi kiinnittää huomiota.

Etnologi on arjen asiantuntija, kulttuurista ymmärrystä ja kestävää tulevaisuutta luova ja edistävä humanisti. Alan tutkimukset tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi. Nykyisessä maailmantilanteessa tätä arvokasta tietotaitoa ei Turun yliopistolla ole missään tapauksessa varaa hukata.

Ismo Söderling

Väestöpolitiikan dosentti                                                                     

Siirtolaisuusinstituutin johtaja, emeritus

Lähdekirjallisuus:

European Central Bank, Macroeconomic Projections 2023: https://www.ecb.europa.eu/pub/projections/html/ecb.projections202212_eurosystemstaff~6c1855c75b.en.html#toc7

Helsingin Sanomat: ”Eurooppa selviää säikähdyksellä, mutta Venäjällä alkaa kylmä yö”. Pääkirjoitus 21.1.2023. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009319510.html

Karppa, Matti (2016): ”Sivistysvihamielinen hallituspolitiikka tuhoaa Suomen tulevaisuuden”. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mattikarppa/211718-sivistysvihamielinen-hallituspolitiikka-tuhoaa-suomen-tulevaisuuden/

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007). Laki on kumottu 30.12.2021 Yhteistoimintalailla 1333/2021. https://www.edilex.fi/lainsaadanto/20070334

Myllyoja, Essi: ”Rehtori johtaa yliopistoa diktaattorin ottein” – Työntekijät hermostuivat Tampereen yliopiston johtoon. Helsingin Sanomat 21.1.2023. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009337414.html

Nieminen, Rami (2022): ”Huipputulosta tahkonnut yliopisto suunnittelee irtisanomisia”. Helsingin Sanomat 10.11.2022. https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009192811.html

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2021): Yliopistojen sopimukset. https://okm.fi/yliopistot-sopimukset

Tilastokeskus. Statfin-tilastotietokanta/muuttoliike. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__muutl/statfin_muutl_pxt_11ac.px/

Torkkola, Sinikka, Aarnio, Matti, Hatavara, Mari, Liikanen, Arja, Moskari, Ari, Valjakka, Jarkko ja Viikki, Jorma (2022): ”Lisää tehtäviä, säätöä ja sähläystä”. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/143312

Turun yliopisto, mediatiedote 10.11.2022. ”Turun yliopisto käynnistää muutosneuvottelut talouden tasapainottamiseksi”. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/turun-yliopisto-kaynnistaa-muutosneuvottelut-talouden

Zibellini, Anna (2022): ”Toistaako Turku Tampereen virheet? – Turun yliopistossa muutosneuvottelut”. Blogi 16.11.2022. https://www.akavanerityisalat.fi/uutishuone/blogi/toistaako_turku_tampereen_virheet_-_turun_yliopistossa_muutosneuvottelut.20809.blog

Yliopistolaki 24.7.2009/508. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558

Yli-Parkas, Hanne (2023): ”Etnologian oppiaine pelkää professuurinsa unohtuvan. Yliopisto pyrkii säästöihin jättämällä eläköityvien professoreiden virat täyttämättä”.  Turun Sanomat 21.1.2023, s. 7.      

Me kaikki olemme rotuporukkaa – jossakin

Luin suurella mielenkiinnolla Mindele Londonin mielenkiintoisen ja tärkeän kolumnin ”Ei, emme ole rotuporukkaa!” (Hakehila 2/2022, s. 39). Kirjoitus liittyy tunnetun yhdysvaltalaisen TV-kommentaattorin Whoopi Goldbergin esiintymiseen 31.1.2022 hänen omassa ABC-kanavan The View-ohjelmassaan. Olen jälkikäteen katsonut ohjelman pariin kertaan, samoin lukenut siinä puhutun asian litteroituna.

Goldbergin vetämässä keskustelussa pohdittiin, miksi parissa Tenneseen osavaltion koulussa juutalaisen avantgarde-taiteilijan Art Spiegelmanin ”Maus”-kuvakirjaa ei hyväksytty opetusmateriaaliksi. Sama kohtalo oli Lee Harperin ikonisella rasisminvastaisella teoksella ”Kuin surmaisi satakielen”. Spiegelman on tuottanut sarjakuvamaista Maus-julkaisuaan jo 1970-luvulta lähtien.  Kirjoina niitä on julkaistu erityisesti 1990-luvulla. Spiegelman sai arvostetun Pulitzer-palkinnon vuonna 1992. Maus-julkaisuissaan Spiegelman kertoo puolanjuutalaisen perheensä ja erityisesti isänsä Vladekin holokaust-tarinan. Sodan loputtua isä ja Anja-äiti selvisivät Auschwitzin leiriltä Ruotsiin.  Julkaisuissaan Spiegelman käyttää eläinhahmoja: juutalaiset ovat hiiriä (Maus), natsit kissoja, amerikkalaiset koiria jne. Ainekset tarinaan Spiegelman sai isältään, jota Art haastatteli pitkään uransa eri vaiheissa. Art Spiegelmania pidetään kirjallisuusgenrensä ehdottomana ikonina.

Goldbergin TV-ohjelmassa pohdittiin näiden kahden kirjan hylkäämissyitä. Etelävaltioihin kuuluva Tennesee on tiukasti republikaanien käsissä, sillä USA:n edustajainhuoneen yhdeksästä tenneseeläisestä jäsenestä seitsemän on republikaania. Tenneseessä on edelleen käytössä kuolemanrangaistus. Keskustelun alkuvaiheessa Whoopi Goldberg halusi tietää, miksi Spiegelmanin kirja on hylätty siinä olevien alastonkuvien vuoksi (liittyy lähinnä holokaustin uhreihin) – hänen mielestään kirjan kieltäjät eivät ota huomioon holokaustin kokonaisuutta ja sen merkitystä. Keskustelun edetessä Goldberg puhui sionismista ja juutalaisuudesta tyyliin, josta häntä on jälkeenpäin kritisoitu. Goldberg totesi mm., ettei holokaust perustunut rotuun vaan ihmisen epähumaanisuuteen (”..about inhumanity of man”). Useissa Goldbergiä kritisoivissa kommenteissa todettiin oikeutetusti, että natsit nimenomaan pitivät juutalaisia alempana rotuna.

Ulkopuoliselle tarkkailijalle (jollaisena itseäni pidän), Goldberg ei yksinkertaisesti ollut vahvimmillaan rasismiin liittyvissä käsitteissä ja niiden tulkinnoissa. Hän on selitellyt ja pyytänyt anteeksi sanomisiaan useampaankin kertaan, mutta huonolla menestyksellä.

Sen sijaan Goldberg afroamerikkalaisena ja naisena tietää tarkkaan, mitä rasismi ja syrjintä ovat käytännössä, vaikka hän onkin syntyisin itärannikon keskiluokkaisesta perheestä.  Tähän liittyy sekin, että Yhdysvalloissa rotu-käsite ei ole tabu, vaan selkeästi maan hallinnossa käytetty termi ja väline. Yhdysvalloissa syntyneen syntymätodistukseen merkitään syntyneen lapsen vanhempien rotu (race). Yleensä vaihtoehtoja on 15, ensimmäisenä valkoinen (”white”), toisena musta (”black”) ja kolmantena maan alkuperäiskansa (”American Indian”). 

Mindele London totesi kolumninsa lopussa: ”Whoopi Goldberg oli väärässä: me emme kuulu valkoiseen rotuun, emme kuulu mihinkään rotumääreeseen”. Jokainen Yhdysvalloissa syntynyt joutuu valitettavasti rotumäärittelyn kohteeksi, kuuluit mihin etniseen ryhmään tahansa.

Goldberg-keskustelu on peittänyt alleen tärkeän kulttuurisen kysymyksen: Miksi juutalaisten holokaustiin liittyvä Art Spiegelmanin ikoninen julkaisu ei todellisuudessa ole kelvannut Tenneseen päättäjille? Tätähän Goldberg yritti tivata keskustelun alkuvaiheessa.  Sama kysymys on esitettävä Lee Harperin rasismia vastustavan kirjan hylkäämisestä.  Teos on kuulunut jo 1960-luvun alusta lähtien yhdysvaltalaisten koululaisten peruslukemistoon.

Tennesee kuuluu osavaltioihin, joissa uusoikeistolaisuus ja sen myötä Donald Trumpin ihannointi voi valitettavan hyvin. Juutalaisen lähihistorian kannalta Spiegelmanin holokaust-teoksen hylkäys on mielestäni paljon suurempi onnettomuus, kuin parhaansa yrittäneen mutta pahasti kompastelleen Whoopi Goldbergin TV-show. Tunnettu kirjailija ja tiedemies Umberto Eco on lausunut Spiegelmanin Maus-kirjasta kauniisti:

”Maus on kirja, jota et voi laskea kädestäsi edes nukkumaan ryhtyessäsi. Olet liikuttunut, kun kaksi hiirtä puhuu rakkaudesta. Kun he kärsivät, itket. Tämän pienen tarinan välityksellä, joka koostuu kärsimyksestä, huumorista ja elämän jokapäiväisistä koettelemuksista, lumoudut vähitellen vanhan itäeurooppalaisen perheen kielen lempeästä ja lumoavasta rytmistä.  Kun lopetat kirjan, olet onneton joutuessasi jättämään sen taianomaisen maailman”.

Umberto Ecoon viitaten on sopivaa pohtia, menikö tässä Whoopi Goldbergin kritiikissä lapsi pesuveden mukana?

Artikkeli on alkuperäisenä julkaistu Helsingin juutalaisen seurakunnan Hakehila-lehdessä nro 4/2022, s. 45. Artikkeli julkaistaan blogissani Hakehila-lehden toimituksen luvalla.

Ukrainasta paenneet – tilapäisesti suojeltuja vai pysyviä maahanmuuttajia?

Artikkeli julkaistaan blogissani Tieteessä Tapahtuu -lehden toimituksen luvalla. Alkuperäien artikkeli on  julkaistu Tieteessä Tapahtuu -lehden nrossa 4/2022.

Ukrainan sota alkoi 24.2.2022. Nyt on puoli vuotta kulunut, ja tilanne on jäätynyt asemasodaksi. Lähes 10 miljoonaa ukrainalaista on jättänyt kotinsa. EU on vastaanottanut noin neljä miljoonaa pakolaista tilapäistä suojelua tarjoavan direktiivin puitteissa. Käytäntö on uusi, vaikka direktiivi on vuodelta 2001. Miten Ukrainasta saapuneet suhteutuvat muihin maahamme saapuneisiin pakolaisiin?

Suomeen on paettu ennenkin. Ruotsin kuninkaat Kustaa Vaasa ja seuraajansa Juhana III halusivat karkottaa romanit Ruotsista reilut 500 vuotta sitten. Ruotsalaiset tehostivat pakkokeinojaan säätämällä yleisen karkotuslain 1637. Sen mukaan maahan jääneet miehet voitiin surmata ilman oikeudenkäyntiä. Laki oli voimassa vuoteen 1748, ilmeisesti ilman yhtään teloitusta. Asenteesta se kuitenkin kertoo.¹ Suomi oli osa Ruotsia, ja alueemme oli vainotuille sopivan syrjäinen paikka vetäytyä turvaan. Romanien tuloon Suomen alueelle vaikutti sekin, että kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri Per Brahe suosi läänityksillään romaneja (”tattareita”) työvoimana.^2,3 Romanien ei tarvinnut kamppailla maamme itsenäistyttyä Suomen kansalaisuudesta, vaan heidät katsottiin automaattisesti uuden valtion jäseniksi.⁴ Maamme juutalaiset ja tataarit saivat mahdollisuuden hakea kansalaisuutta suunnilleen samoihin aikoihin erikseen heitä koskevilla lainsäädännöillä.⁵

Suurempi pakolaisryntäys Suomeen suuntautui Venäjän vallankumouksen aikoihin vuosina 1917–1922. Alussa tulijoissa oli lähinnä inkeriläisiä ja häviölle jääneitä tsaarin kannattajia. Oman ryhmänsä muodostivat Vienasta saapuneet suomensukuiset nälkä- ja sotapakolaiset. Suurimmillaan turvaa hakeneiden määrä oli vuonna 1922, jolloin vasta itsenäistyneessä Suomessa oli n. 35 000 pakolaista.

Uuden ajan ensimmäiset pakolaiset saapuivat maahamme Chilestä vuonna 1973. Suomi tarjosi lämpimän vastaanoton noin 200 pakolaiselle.  Tulijoista noin 60–70 % on palannut takaisin maan olojen rauhoituttua. Chileläisten vastaanotossa oli paljolti samaa yleistä auttamishenkeä, mitä tunnemme nyt Ukrainasta saapuvia kohtaan.^6,7 Chileläisten jälkeen on tullut muita: 1980-luvulla maahamme alkoi saapua vietnamilaisia pakolaisia YK:n pakolaisleireiltä. Ensimmäiset somalit saapuivat maahamme 1990-luvun alussa Neuvostoliitosta.⁸ Jugoslavian hajoamiseen liittyen Suomi vastaanotti 1993 ensimmäiset Balkanin alueen kiintiöpakolaiset. Tänä päivänä syntyperältään vietnamilaisia on maassamme noin 13 000, entisen Jugoslavian alueelta tulleita 14 000 ja somaleja 23 000 henkeä.^9,10  

Euroopan unioni aktivoituu turvapaikanhaun varalta

Jugoslavian hajoaminen aiheutti Euroopan unionin (EU) alueelle huomattavan pakolaispaineen 1990-luvulla. Tässä tilanteessa EU ryhtyi kehittämään vastaisen varalle varotoimenpiteitä mahdollisesti kasvavan turvapaikanhaun ja pakolaisuuden varalta (termeistä katso: https://pakolaisapu.fi/pakolaisuus-suomessa/). ¹¹

Merkkipaaluna on pidettävä EU:n vuonna 1999 pidettyä Tampereen huippukokousta, jonka aikana entisen Jugoslavian alueella käytiin vielä hajanaista sotaa.  Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajamaana pääministeri Paavo Lipposen hallitus nosti agendalle erityisesti vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvat kysymykset. Tampereen kokoontumisen päätösasiakirjassa todettiin ylevästi turvapaikanhakuun liittyvät periaatteet: ”Eurooppa-neuvosto vahvistaa, että unioni ja sen jäsenvaltiot pitävät tärkeänä, että oikeutta hakea turvapaikkaa kunnioitetaan täydellisesti”. 

Kehitystyön seurauksena vuosituhannen alussa hyväksyttiin useita uusia pakolaisuutta koskevia direktiivejä.¹² Tällaisista voidaan mainita mm. tilapäistä suojelua koskeva direktiivi 2001/55/EY. Kyseinen lainsäädäntöohje otettiin ensimmäisen kerran käyttöön 4.3.2022 nimenomaan Ukrainan sodan aiheuttaman pakolaisuuden vuoksi.

Vuoden 2015 suuri ”pakolaiskriisi” ja kansallinen ”hätätila” Suomessa

Varautumista testattiin toden teolla, kun vuonna 2015 EU-alueelle saapui noin 1,5 miljoonaa turvapaikanhakijaa. Heistä maahamme saapui yli 32 000 henkeä.  Suurin vastaanottajamaa oli Saksa yli miljoonalla tulijalla. Suhteellisesti tarkasteltuna eniten tulijoita oli Ruotsiin. Viimeistään tässä tilanteessa havahduttiin siihen, että Tampereella lausutut ylevät periaatteet ”turvapaikan hakijoiden oikeuksien täydellisestä tunnustamisesta”saatiin unohtaa. Dublin-periaatteen mukaan ensimmäinen tulomaa on vastuussa turvapaikkaa hakevasta. Jäsenmaista mm. Kreikka, Unkari, Itävalta ja Italia tuuppasivat tulijoita uutterasti eteenpäin. Toisaalta huomattava osa turvapaikkaa hakevista pyrkikin nimenomaan pohjoisen suuntaan.  Vaikka Schengen-alue on vapaan liikkumisen aluetta, ilmestyi jäsenmaiden välille erilaisia fyysisiä rajaesteitä patoamaan turvapaikanhakua.¹³

Suomessa suurin muuttopaine suuntautui Tornioon, jonne myös ruotsalaiset viranomaiset ohjasivat erityisesti maahansa tulleita irakilaisia ja afganistanilaisia turvapaikanhakijoita.¹⁴ Irakilaisten haluun tulla Suomeen liittyi ainakin kaksi tekijää: heillä oli runsaasti maanmiehiään Suomessa. Toisaalta Suomella ei ollut päinvastoin kuin Ruotsilla palautusopimusta Irakin kanssa.¹⁴

Vuoden 2015 muuttotapahtumasta käytetään usein yleisnimitystä Syyrian pakolaiskriisi. Tämä liittyy siihen, että Syyriassa vuonna 2011 alkaneen sisällissodan seurauksena sen naapurimaihin, erityisesti Turkkiin ja Libanoniin, kerääntyi miljoonia syyrialaisia pakolaisia. Koska sota vain tuntui jatkuvan (ja jatkuu edelleen tätä kirjoitettaessa), alkoivat syyrialaisten pakolaisten säästöt huveta – oli aika tehdä päätöksiä.

Syyrialaisten lähtiessä joukolla liikkeelle, mukaan tuli runsaasti erityisesti irakilaisia ja afgaaneja, joiden kotimaissa oli myös jo pitkään käyty verisiä sisällissotia. Oma osuutensa monien kansallisuuksien kirjoon oli silläkin, että kansainvälisten lentoyhtiöiden kova kilpailu oli pudottanut matkustuskustannukset alhaisiksi, joten Euroopan reuna-alueille oli ollut helppo kokoontua.¹⁵

Ukrainalaiset saapuvat – lämpimästi tervetuloa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 oli yllättävä ja traaginen tapahtuma. Tähän mennessä (elokuu 2022) Ukrainan konflikti on aiheuttanut noin 10 miljoonan ihmisen pakolaisuuden. Heistä noin puolet on maan sisäisiä pakolaisia, sama määrä on muuttanut ulkomaille.¹⁶

Läntinen Eurooppa ja erityisesti EU reagoivat nopeasti alkaneeseen sotaan.  Viikko sodan alkamisen jälkeen (2.3.2022) Euroopan unionin komissio ehdotti tilapäistä suojelua koskevan direktiivin aktivointia, mitä se ei ollut tehnyt koskaan aikaisemmin. Jo seuraavana päivänä EU:n neuvosto teki toimeenpanopäätöksen tilapäistä suojelua koskevasta direktiivistä (2001/55/EY). Sisäasiainkomissaari Ylva Johansson totesi olevansa ylpeä EU:n ja jäsenmaiden toiminnasta Ukrainan pakolaisten auttamiseksi: ”Annamme välitöntä tukea niille, jotka saapuvat sodan kauheuksien keskeltä. Tänään tekemillämme ehdotuksilla jäsenmaille annetaan lisää valmiuksia hallita kriisiä järjestelmällisesti ja tehokkaasti. Myönnämme apua tarvitseville ihmisille oleskeluoikeuden, tarjoamme pääsyn työmarkkinoille ja huolehdimme heidän majoittamisestaan. Ohjeiden avulla varmistetaan, että Ukrainan sotaa pakenevat pääsevät EU:hun nopeasti ilman pitkällisiä rajamuodollisuuksia”.¹⁷

Tilapäistä suojelua koskeva direktiivi on tarkoitettu – nimensä mukaisesti – tarjoamaan tilapäistä suojelua ”joukottaisen maahantulon tilanteissa”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU-alueelle tulevan ukrainalaisen ei tarvitse osoittaa motiivia tulolleen, maan passi riittää. Sujuvaa rajankäyntiä on helpottanut se, että Ukrainalla ja EU:lla on ollut assosiaatiosopimus vuodesta 2017 alkaen. Sen mukaan Ukrainan biometrisellä passilla saa oleskella 90 vuorokautta 180 päivän aikana Schengen-alueella ilman viisumia.¹⁸

Lähes kaikissa jäsenmaissa Ukrainan kansalaiset perheenjäsenineen saavat tilapäistä suojelua. Vastaanotettaviin kuuluvat myös Ukrainassa kansainvälistä suojelua saaneet henkilöt ja heidän perheenjäsenensä (eli pakolaiset).

Kansallisesti jäsenmaat voivat laajentaa vastaanottokriteereitään.  Niinpä Suomi tarjoaa tilapäistä suojelua myös niille ukrainalaisille, jotka ovat oleskelleet Suomessa ennen sodan alkamista esimerkiksi määräaikaisen työn perusteella. Suomessa tilapäistä suojelua saavat myös kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat oleskelleet Ukrainassa laillisesti, ja joiden paluu lähtömaahan ei ole turvallisesti ja pysyvästi mahdollista.¹⁹

Maahanmuuttovirasto opastaa tulijoita ja auttajia

Euroopan unioni ja sen myötä eri maiden kansalliset toimijat saivat vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin yhteydessä aika lailla sapiskaa toiminnastaan. EU piti tuolloin yllä turvapaikanhakijoihin ja muuttoliikkeeseen yleensäkin liittyvää kriisipuhetta, jonka mukaan ”meidän” eurooppalaisten tuli puolustautua ”heiltä”, jotta turvallisuutemme, vapautemme ja alueellinen koskemattomuutemme säilyisivät.²⁰ Ukrainan kohdalla tämä ei ole toistunut.

Tarkasteltaessa esimerkiksi Maahanmuuttoviraston (Migri) sekä maamme eri ministeriöiden nykyisiä Ukraina-verkkosivuja, voi tyydytyksellä todeta nykyisen informaatiotarjonnan olevan runsasta ja laadukasta. Ukrainasta tulijoiden on verkkosivujen ohjeiden mukaan rekisteröitävä tilapäisen suojelun hakemuksensa poliisilla tai rajaviranomaisella. Rekisteröitymisen jälkeen hakija voi tehdä töitä tai opiskella. Eri viranomaisten sivuilta löytyvät myös täsmälliset ohjeet sosiaaliturvaan liittyviin palveluihin, jotka ovat suunnilleen samat kuin perinteisillä turvapaikanhakijoilla, toisin sanoen pakolaisasemaa hakevilla. Sivuilta löytyy jopa tietoa mukaan otettujen lemmikkieläinten maahantuontiin liittyvistä seikoista.²¹

Tilapäisen suojelun perusteella oleskelulupa myönnetään vuodeksi kerrallaan. Lupa tulee parissa viikossa.Jatkolupa voidaan myöntää, mikäli EU:n mielestä tilapäisen suojelun tarve jatkuu vielä 4.3.2023 jälkeenkin.

Myös suomalaisten auttamishalu on ollut suurta Ukrainan tilanteessa. Niinpä sodan aikana useat suomalaiset ovat omaehtoisesti hakeneet ukrainalaisia suojelua tarvitsevia maahamme. Migrin sivuilta löytyy ohjeistusta myös näille kuljetusta järjestäneille.²¹ Tässä suhteessa käytäntö eroaa huomattavasti ns. perinteisestä turvapaikanhausta.

On kiinnostavaa muistaa, että pakolaiskriisin aikana 2016 Suomessa asuva irakilainen tuomittiin vangittavaksi ja karkotettavaksi laittoman maahantulon järjestämisestä. Hän oli kuljettanut autollaan maanmiehensä Tukholmasta Tornioon, siis Suomen puolelle. Mikäli kuljetettava olisi jäänyt pois ennen rajaa ja kävellyt parisataa metriä järjestelykeskukseen Suomen puolelle, olisi syytteeltä vältytty. Korkein oikeus kumosi maastakarkotusta ja paluukieltoa koskevan päätöksen neljä vuotta myöhemmin.²²

Suomalaisten keskimääräinen suhtautuminen tulijoihin on ollut erilaista: seitsemän vuotta sitten spontaanisti kerätyt katupartiot kiertelivät kaupunkiemme kaduilla suojelemassa pelkoa uhkuvaa kantaväestöä ”heiltä” ^23,24, nyt kansalaiset ovat yhteisrintamassa ottamassa tulijoita vastaan. Kuten pitääkin.

Kaksi pakolaisvirtaa – erilaiset prosessit

Pakolaiskriisin myötä vuonna 2015 maahamme saapui 32 400 turvapaikanhakijaa. Ukrainalaisia tilapäisen suojelun hakemuksia on tullut 14.8.2022 mennessä lähes sama määrä eli 36 000:lta henkilöltä.²⁵ Kyse on siis lähes samankokoisista tulijamääristä ainakin toistaiseksi.

Pakolaiskriisin aikana vuonna 2015 tulleet olivat pääsääntöisesti nuorehkoja miehiä useasta eri maasta.  Ukrainalaiset ovat vastaavasti etupäässä naisia ja lapsia, sillä 18–60-vuotiaiden miesten tehtävä on puolustaa maataan. Lapsia ukrainalaisista tulijoista on kolmannes. Ukrainalaisten tulo katsotaan direktiivin mukaisesti väliaikaiseksi, joten heillä ei ole virallista kotikuntaa. Kotikuntaa vailla olevilla ukrainalaisilla lapsilla ei ole oppivelvollisuutta. Jos heidän huoltajansa haluavat lapsensa peruskouluun, opetusta on kuitenkin tarjottava. Tämä koskee nykyisin myös keskiasteen koulutusta eli ammatillista koulutusta ja lukiota.²⁶ Tilapäisen suojelun piirissä olevilla ukrainalaisilla ei ole täysiä oikeuksia varhaiskasvatuksen saantiin tai Kelan palveluihin, esimerkiksi asumis- ja toimeentulotukiin.

Ilman kotikuntaa on vaikea saada kotoutumista edistäviä palveluja Suomessa. Kotoutumisen edistämislaissa todetaan (6 §) kotoutumista edesauttavien toimenpiteiden ja palvelujen järjestämisen olevan osa kunnallisia peruspalveluja.

Kotoutumislaki ei nykyisellään mahdollista sitä, että kunnat ja soten hyvinvointialueet voisivat hakea valtiolta korvauksia tilapäistä suojelua saaville järjestetyistä kotoutuspalveluista.^26,27 Tässä suhteessa laki lienee piakkoin muuttumassa, sillä hallitus on antamassa syyskuussa Eduskunnalle jo lausuntokierroksella olleen lakiehdotuksen, jonka mukaan kunnat ja hyvinvointialueet voivat hakea korvausta Ukrainasta tulleille tarjotuista palveluista.

Suomalaisen kotoutumiskoulutuksen käytännön haasteita on se, että koulutus on paljolti suunnattu työttömille maahanmuuttajille. Tämän vuoksi työssä käyvät, kotiäidit ja eläkeläiset voivat jäädä toiminnan ulkopuolelle, vaikka he haluaisivat päästä osaksi yhteiskuntaa.²⁸

Kohdellaanko paenneita tasavertaisesti?

Ukrainalaisten saama tilapäisen suojelun status on virittänyt maailmalla ja jossain määrin Suomessakin keskustelua siitä, että tilapäisen suojelun kautta tulevat ovat etuoikeutetussa asemassa turvapaikan saaneisiin pakolaisiin verrattuna.^28,29,30

Tilapäistä suojelua hakevilla on oikeus tehdä työtä pian maahan saavuttuaan. Turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeus sen sijaan alkaa kolmen kuukauden kestävän karenssin jälkeen ja pirstaloituu helposti pätkiksi. Jos tulijalla ei ole passia tai muuta matkustusasiakirjaa, karenssi on kuusi kuukautta.  Jopa yli kolmannes täysi-ikäisistä turvapaikanhakijoista on samanaikaisesti ollut ilman työnteko-oikeutta joko karenssiajan tai kielteisen turvapaikkapäätöksen vuoksi. Tämä tarkoittaa tuhansia ihmisiä.³⁰

Perheenyhdistäminen on selkeästi vaikeampaa turvapaikan saaneille pakolaisille kuin tilapäisesti suojeluille. Mikäli pakolaisstatuksen saanut haluaa perheensä Suomeen, perheen tulee hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Kyseessä oli jo valmiiksi monimutkainen ja kallis prosessi, jota kiristettiin 2016 entisestään.^31,32

”Kaikkia kodeistaan paenneita tulisi kohdella tasavertaisesti. Tämänhetkinen asetelma luo katkeruutta” toteaa Suomen Pakolaisavun koulutussuunnittelija Ulla Tarkka Suomen Kuvalehden haastattelussa.³⁰ Perustellusti onkin esitetty vaatimuksia kaikkien pakenemaan joutuneiden tasapuolisen kohtelun puolesta.³³

Ovatko Ukrainasta paenneet tilapäisesti suojeltuja vai pysyviä maahanmuuttajia?

Juridisesti ajateltuna Ukrainasta tulleet ovat tilapäisesti suojeltuja perustuen EU:n vastaavan direktiivin tuomaan turvaan. Suojaa kyseisen ”sateenvarjon” alla riittää kolmeksi vuodeksi. Jos sota loppuu aikaisemmin, EU voi tehdä suojelun lopettamisesta uuden päätöksen. Toki täällä olevilla ukrainalaisilla on jo nyt mahdollisuus hakea oleskelulupaa kansainväliseen suojeluun (siis pakolaisuuteen) tai työhön liittyen.

Tällä hetkellä tilapäistä suojelua saavat ovat enimmäkseen naisia ja lapsia. Oma kysymyksensä on se, kuinka kauan Ukraina voi estää aikuisia miehiä lähtemästä maasta perheensä luo. Rajoituksen poistaminen tai sen väljentäminenkin voi johtaa melko suureen muuttoliikkeeseen. Tähän mennessä maasta ovat voineet poistua muun muassa sellaiset miehet, joilla on vähintään kolme huollettavaa lasta, tai jotka ovat alaikäisten yksinhuoltajia tai vammaisten lasten huoltajia.³⁴

Todennäköisesti perheelliset palaavat maahansa jälleenrakentamaan Ukrainaa. On toki oletettavaa, että tänne myös jää tilapäisesti suojeltuja ukrainalaisia – kuka parisuhteen muodostumisen, työn tai opiskelunkin kautta. Mitä pidempään sota ja sitä myöten suojelutarve kestää, sitä enemmän oletettavasti on maahamme jääviä. Tämä on oivallettu myös Suomessa, missä kotikuntalakiin, kotoutumisen edistämislakiin ja vastaanottolakiin ollaan tekemässä olemista ja jäämistä helpottavia uudistuksia.^27,28

Ukraina on sitten ensimmäisen maailmansodan menettänyt väestöstään kaatuneina, nälkään kuolleina tai Stalinin vainoissa lähes 20 miljoonaa henkeä. Ukrainan uudessa sodassa on tähän mennessä kuollut 5 500 siviiliä, heistä 350 on lapsia. Jokainen uhri tässäkin järjettömässä konfliktissa on turha. Me olemme moraalisesti ja inhimillisesti velkaa ukrainalaisille sen, että maalle tulee mahdollisuus sodan loputtua liittyä turvallisesti läntisen Euroopan sivistyspiiriin – mitä se sitten tarkoittaakin.

Erillinen aiheeseen liittyvä ”kainalotarkastelu”

Pakolaisuuden umpisolmut ja niiden mahdolliset ratkaisut – asiantuntijat vastaavat

Kirjoittaja, dosentti Ismo Söderling esitti neljälle ansioituneelle tutkijalle kolme teemaan liittyvää kysymystä. Kysymyksiin vastasivat dosentti Tuomas Martikainen, dosentti Pasi Saukkonen, dosentti Minna Säävälä ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sari Vanhanen. Oheen on tiivistetty saadut vastaukset.

Kysymys: Suomessa on edelleen 1 600 vuosina 2015–2016 tullutta turvapaikanhakijaa, joiden hakemus on edelleen niin sanotusti prosessissa. Miten tähän inhimilliseen(kin) ongelmaan olisi suhtauduttava hallinnon tai politiikan kannalta?

Kaikki neljää asiantuntijaa tunnistavat ongelman, ja pitävät asian pikaista ratkaisua tärkeänä. Vastaajien mielestä pitkittynyt prosessi lisää inhimillistä epävarmuutta ja irrallisuutta. Se myös ylläpitää yhteiskunnan syrjäyttäviä rakenteita eli lisää ”ulkopuolelle jäävien” ja mahdollisten paperittomien määrää. Tilanne voi olla ongelmallinen myös harmaan talouden ja sisäisen turvallisuuden näkökulmasta sekä edesauttaa niin sanotun rinnakkaisyhteiskunnan vahvistumista Suomessakin.

Hyvänä ja konkreettisena ratkaisuna asiantuntijat pohtivat esimerkiksi armahdusmenettelyn käyttöönottoa. Siinä paperittomille annettaisiin laillinen asema. Tämä kuitenkin herättää vaikeita kysymyksiä, jotka yksi haastatelluista kiteytti näin: ”Ketkä kaikki kuuluisivat tällaisen ”poikkeusluvan” piiriin? Kuinka pitkään prosessissa täytyisi olla, jotta saisi oikeuden erityiskohteluun? Olisiko tämä ajanjakso sama kaikille?  Armahduksella voisi olla tietty signaalivaikutus, jota olisi vaikea peruuttaa. Voidaan myös olettaa, että jotkin puoluepoliittiset tahot osoittaisivat voimakasta kritiikkiä tällaista ratkaisua kohtaan”.

Kysymys: Ukrainasta saapuneet kuuluvat tilapäisen suojelun piiriin. Tällainen kollektiivinen päätös on ensimmäistä kertaa käytössä.  Miten perusteltuna pidät direktiivin käyttöä Ukrainan sodan yhteydessä?

Haastatellut asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että päätös oli näissä olosuhteissa hyvä, oikea-aikainen ja perusteltu: Jos sitä ei olisi käytetty nyt, niin mikä olisi ollut se tilanne, jossa sitä olisi käytetty?

Osa vastaajista pitää tilapäisen suojelun ongelmana sen määräaikaisuutta ja vähäistä kattavuutta eri palveluiden kannalta. Kuitenkin ilman tällaista nopeaa päätöksentekoa esimerkiksi Puola olisi saattanut joutua entistä pahempaan ahdinkoon pakolaisten vastaanotossa.

Ratkaisu nähtiin tärkeänä erityisesti alan keskustelun edistäjänä. Yksi asiantuntijoista kiteyttää: ”[Direktiivin käyttö] on samalla lisännyt laajempaa keskustelua siitä, milloin kyseinen ratkaisu on perusteltu ja ketkä voisivat ukrainalaisten lisäksi olla oikeutettuja tilapäiseen suojeluun”.

Kysymys: Suomessa puhutaan kasvavasta työvoimapulasta ja siihen liittyen maahanmuuton lisäämistarpeesta. Ukrainalaiset tulijat on huomattavassa määrin nähty myös potentiaalisena työvoimana. Mikä olisi mielestäsi toimiva tapa hoitaa maahanmuuton kautta työvoimapulaa?

Asiantuntijat tunnistavat vastauksissaan maamme väestönkehityksen sekä työmarkkinoilla kasvavan työvoimapulan. He näkevät myös, että Viron suunnassa työvoimareservejä ei jatkossa enää ole.

Asiantuntijat eivät yksiselitteisesti tyrmää ajatusta pakolaisten tai tilapäistä suojelua saavien (ukrainalaisten) työllistämisestä jossain mittakaavassa. Vastaajat katsovat asiaa kuitenkin tulijan, eivät työmarkkinoiden kannalta: Yksi asiantuntija pohtii, että on hyvä tunnustaa realistisesti, että humanitaarisista syistä oleskeluluvan saaneiden pääsy työelämään on useimmiten pitkä prosessi.

Samansuuntainen on toisen tutkijan näkemys, jonka mukaan täytyy muistaa, että tulijat ovat pääsääntöisesti perheellisiä naisia, joiden puolisot ovat rintamalla: ”Jollain aikavälillä Ukrainasta Suomeen tulleita siirtyy laajemminkin työelämään, mutta tässäkin asiassa suomalainen keskustelu oli varsinkin aluksi toivottoman idealistista: kyseessä on kuitenkin pääasiassa äitejä lapsineen, joista monet tulevat vaikeista oloista, ja joilla ei ole täkäläisten työmarkkinoiden edellyttämää kielitaitoa”.

Vastaajien mielestä hallituksen ohjelmassa on työvoiman maahanmuuttoon liittyviä toimenpiteitä. Olisi tärkeää lisätä työnantajien uskoa siihen, että vieraskielisiä (jo maassa olevia tai ulkomailta rekrytoitavia) kannattaa työllistää. Samoin kaivattiin maamme yrittäjiltä selkeitä muutoksia työllistämiskäytäntöihin. Yrityksiltä toivottiin joustavuutta siinä, millaisia käsityksiä niillä on hyvistä ja toivottavista työntekijöistä. On kuitenkin tärkeä pitää vellit ja puurot erillään: maastaan paenneet tarvitsevat ensisijaisesti suojaa ja huolenpitoa, me työvoimaa.

Kaikkiaan asiantuntijoiden yhdensuuntaiset näkemykset voidaan kiteyttää seuraavasti:

Vuoden 2015 pakolaiskriisin pitkittyminen 1 600 turvapaikanhakijan osalta kannattaa viheltää poikki. Tilanne vaatii inhimillisen ratkaisun, jossa armahdus voisi olla toimiva ratkaisu. Menettelyä on käytetty useassa maassa aikaisemmin. Toki asiantuntijat tiedostavat hyvin, että kyseessä ei ole helppo ratkaisu.

Tilapäisen suojelun antaminen Ukrainasta tulleille hyväksytään yksimielisesti, samoin esitetään menettelyn laajempaakin käyttöä. Tosin nähdään selkeänä ongelmana tilapäiseen suojeluun liittyvät rakenteelliset heikkoudet (mm. kotikuntaoikeuden puuttuminen). Asiaa ollaan hallituksemme ja viranomaisten toimesta ratkomassa.

Humanitäärisistä syistä tulleet tarvitsevat ensisijaisesti suojaa ja huolenpitoa. Tässä suhteessa heidän näkemisensä ensisijaisesti työvoimana tai työvoimapulan paikkaajana ei saa kannatusta asiantuntijoiden keskuudessa. Yleinen näkemys on, että pallo työvoimapulan poistossa on nimenomaan yritysten ja valtiovallan käsissä. Toki turvapaikanhakijat ja pakolaiset voivat päätyä ajan myötä työllisyys- ja kielikoulutukseen, mutta tämä on pidemmän aikavälin tavoite.

Kiitän erittäin lämpimästi dosentti Tuomas Martikaista, dosentti Pasi Saukkosta, dosentti Minna Säävälää ja yhteiskuntatieteiden tohtori Sari Vanhasta heidän arvokkaista kontribuutioistaan ja kommenteistaan artikkelia valmistellessani.

Viittaukset:

1. Suomen romanifoorumi: Romanit Suomessa.  https://www.romanifoorumi.fi/romanit-suomessa/romanikulttuuri/romanit-suomessa/ Luettu 15.8.2022.

2. Rekola, Tuula (2012): Romanien varhaisvaiheet Suomessa: 1500 luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia (toim.). Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna, ss. 18–83.

3. Koivisto, Viljo (1984): Mustalaiset. WSOY, Porvoo.

4. Tervonen, Miika (2012): Kiertolaisia, silmätikkuja ja rajojen ylittäjiä: 1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia. Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna, ss. 84–142.

5. Söderling, Ismo: Juutalaiset ja tataarit Suomen näkymättöminä vähemmistöinä.  Siirtolaisuus-Migration 2/2018, pp. 22–26. https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89579   Luettu 15.8.2022.

6. Hiilamo, Heikki (2021): Näkymättömät sankarit – suomalaisten salainen apu Chilen vallankaappauksen uhreille. Into Kustannus Oy, Helsinki.

7. Himberg, Petra (2019): Chilen pakolaiset saivat Suomessa lämpimän vastaanoton. Yle Areena, Julkaistu 26.4.2019. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/26/chilen-pakolaiset-saivat-suomessa-lampiman-vastaanoton-ja-voimistivat   Luettu 14.8.2022.

8. Mubarak, Yusuf, Nilsson, Eva ja Saxén, Niklas (2015): Suomen somalit. Into Kustannus Oy, Helsinki.

9. Tilastokeskus, StatFin-tietokanta, väestörakenne. https://statfin.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rs.px/        Luettu 16.8.2022.

10. Martikainen, Tuomas ja Pitkänen, Pirkko (toim.) Muuttoliikkeiden vuosisata. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

11. Suomen Pakolaisapu. Sanasto: https://pakolaisapu.fi/sanasto/      Luettu 13.8.2022.

12. Söderling, Ismo (2016): Vapaata liikkumista ja rajavalvontaa – Euroopan unionin muuttoliike. Teoksessa Kajanoja, Jouko ja Yrjö-Koskinen, Eero (toim.) Hajoaako unioni? Kirjoituksia EU:n kohtalonkysymyksistä, ss. 99–135. Into Kustannus Oy, Helsinki.

13. Kotilainen, Noora (2021): Poliisiautoja, raja-aitoja, joutilaita ja pimeitä katuja – ”pakolaiskriisin” kuvalliset metaforat suomalaisessa mediassa. Teoksessa Kotilainen, Noora ja Laine, Jussi (toim.) Muuttoliike murroksessa. Into Kustannus Oy, Helsinki, ss. 94–122.

14. Mäenpää, Kukka (10.9.2020): EU:ssa sekava pakolaispolitiikka: Ruotsi auttaa irakilaisia matkustamaan Suomeen. Ruotsilla on palautussopimus Irakin kanssa, Suomella ei. Suomen Kuvalehti (10.9.2015). https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/ruotsi-auttaa-turvapaikanhakijoita-matkustamaan-suomeen-suomi-kaannyta-yhta-ankarasti/  Luettu 18.8.2022.

15. Cosgrave, John, Hargrave, Karen, Foresti, Marta and Massa, Isabella (2016): Europe’s refugees and migrants. Hidden flows tightened borders and spiralling costs.  Oversees Development Institute, London. https://www.researchgate.net/publication/308654826_Europe’s_refugees_and_migrants_hidden_flows_tightened_borders_and_spiralling_costs   Luettu 14.8.2022.

16. 2022 Ukrainian refugee crisis, Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/2022_Ukrainian_refugee_crisis    Luettu 17.8.2022.

17. Euroopan komissio 2.3.2022 Ukraina: Komissio ehdottaa Ukrainasta sotaa pakenevien tilapäistä suojelua sekä toimintaohjeita rajatarkastuksiin. https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_1469   Luettu 15.8.2022.

18. EU Schengen info 19.6.2020: Ukrainians have made nearly 49 million trips to EU during three years of visa-free travel. https://www.schengenvisainfo.com/news/ukrainians-have-made-nearly-49-million-trips-to-eu-during-three-years-of-visa-free-travel/ Luettu 14.8.2022.

19. Maahanmuuttovirasto: Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille. https://migri.fi/tilapainen-suojelu#tilapaista     Luettu 18.8.2022

20. Hiltunen, Anna-Kaisa (2021): EU:n turvapaikkapolitiikan me ja he – turvapaikkajärjestelmän yhdentyminen erontekojen historiana. Teoksessa Kotilainen, Noora ja Laine, Jussi (toim.): Muuttoliike murroksessa. Into Kustannus Oy, Helsinki, ss. 323–340.

21. Maahanmuuttovirasto: Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille. https://migri.fi/tilapainen-suojelu#paatos Luettu 18.8.2022.

22. Korkein hallinto-oikeus 2020: KHO kumosi laittoman maahantulon järjestämisestä tuomitun karkottamisen suhteellisuusperiaatteen vastaisena. https://asianajajaliitto.fi/2020/06/kho-kumosi-laittoman-maahantulon-jarjestamisesta-tuomitun-karkottamisen-suhteellisuusperiaatteen-vastaisena/ Luettu 14.8.2022.

23.  Säävälä, Minna (2016): Muukalainen tuli kylään. Ihmisen matkassa halki aikojen, paikkojen ja tunteiden. Väestöliitto, Helsinki.

24. Saukkonen, Pasi (2020): Suomi omaksi kodiksi. Kotouttamispolitiikka ja sen kehittämismahdollisuudet. Gaudeamus, Tallinna.

25. Maahanmuuttovirasto: Tilapäisen suojelun tilastot. https://migri.fi/tilapaisen-suojelun-tilastot  Luettu 17.8.2022

26. Sisäministeriö: Ukrainasta siirtymään joutuneiden oleskelu Suomessa. https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/d4aba30b-627d-4cf4-a2ab-9ecdb678b12c/84f64704-ddba-43cd-b73f-371ccbcc1c1a/MUISTIO_20220429113743.pdf   Luettu 18.8.2022.

27. Työ- ja elinkeinoministeriö: Selvitys kotikuntaoikeudesta esittää muutostarpeita tilapäistä suojelua saavia koskevaan lainsäädäntöön. https://kotoutuminen.fi/-/selvitys-kotikuntaoikeudesta-esittaa-muutostarpeita-tilapaista-suojelua-saavia-koskevaan-lainsaadantoon  Luettu 17.8.2022.

28. Vanhanen Sari, haastattelu Yhteishyvä-lehdessä 4/2022, 17 (Hako, Kaisa: Uuteen maahan juurtumassa, artikkeli, ss. 11–18).

29. Reilly, R. and Flynn, M. (2 March 2022): The Ukraine Crisis Double Standards: Has Europe’s Response to Refugees Changed? https://www.globaldetentionproject.org/the-ukraine-crisis-double-standards-has-europes-response-to-refugees-changed  Luettu 17.8.2022.

30. Salmela, Heikki (2022): Toisille töitä, toisille ei. Turvapaikanhakijat eivät saa tehdä töitä samoilla ehdoilla kuin tilapäistä suojelua saaneet, ”Asetelma luo katkeruutta”, asiantuntija sanoo. Suomen Kuvalehti 22.7.2022, ss. 10–11.

31. Bodström, Erna (10.6.2022): Kaksi ”pakolaiskriisiä” ja suojelun rajat. https://liikkeessaylirajojen.fi/kaksi-pakolaiskriisia-ja-suojelun-rajat/  Luettu 17.8.2022.

32. Maahanmuuttovirasto 2022: Lisätietoja perheenjäsenesi mahdollisuudesta hakea oleskelulupaa Suomeen. https://migri.fi/turvapaikka  Luettu 18.8.2022.

33. Lyytinen, Eveliina ja Pellander, Saara (12.3.2022). Helsingin Sanomat, Vieraskynä.

34. Lyytinen, Eveliina (7.6.2022): Ukrainan sotaa pakenevat – ketkä jäävät pimentoon ja tilapäisen suojelun ulkopuolelle?  Liikkeessä yli rajojen -blogi: https://liikkeessaylirajojen.fi/ukrainan-sotaa-pakenevat-ketka-jaavat-pimentoon-ja-tilapaisen-suojelun-ulkopuolelle%EF%BF%BC/  Luettu 18.8.2022.

Maailman väkiluku ylittää tänä vuonna kahdeksan miljardia – kestääkö maapallo?

YK:n asiantuntijoiden mukaan maapallon väkiluku ylitti viiden miljardin rajan 11.7.1987. Kyseinen heinäkuun päivä on nimetty maailman väestöpäiväksi. Päivän teema vaihtelee vuosittain. Nyt järjestö esittää, että väkiluvun kasvaessa kaikille on turvattava tasa-arvoiset elämisen mahdollisuudet ja oikeudet. Tämä haastaa myös oman kulutuskäyttäytymisemme.

Tänä vuonna maapallon väkiluku ylittää kahdeksan miljardin rajan. Noin 35:ssa vuodessa väkiluku on kasvanut 60 %. Sopiikin kysyä, missä on kasvun raja – ja millä edellytyksillä? Väestöpäivä haastaa pohtimaan, miten pystymme kasvavasta väestömäärästä huolimatta tarjoamaan kestävän tulevaisuuden kaikille ihmisille. Huoli väestönkasvun rajoista ei ole suinkaan uusi ilmiö. Valistusaikana 1700-luvulla väestötilastointi kehittyi nopeasti. Useat tunnetut valistusfilosofit Voltairesta ja Goethesta lähtien tutkailivat väestökysymystä eri näkökulmista: osalle kysymys oli rodullistamisesta, sillä väestön  etninen kirjo kiinnosti valistusajan oppineita kovasti. Toisille väestötilastot tarjosivat oivaa materiaalia sen pohtimiseen, miten ruokkia nopeasti kasvava väestö. Thomas Malthus kuului niihin, joita epäilytti ravinnon riittävyys. Hän julkaisi tunnetun esseensä väestöllisistä periaatteista vuonna 1798. Samoihin aikoihin maapallon väkiluku ylitti ensimmäisen miljardinsa. Malthusilainen väestöpessimismi jaksoi hyvin vielä viime vuosituhannen loppupuolella. Hänen hengenheimolaisensa Paul Ehrlich julkaisi vuonna 1968 tunnetun kirjansa Väestöpommi. Samoihin aikoihin (1968) syntyi eri maiden asiantuntijoiden ja vaikuttajien perustamana Rooman klubi, joka jatkoi Ehrlichin teemaa kasvun rajoista ja väestöräjähdyksestä.

Maailmaa ei kohdannut ennustettu nälkäkatastrofi, vaan väestöräjähdyksestä selvittiin säikähdyksellä. Suurin kiitos tästä kuuluu amerikannorjalaiselle Norman Borlaugille, ”vihreän vallankumouksen” kehittäjälle. Borlaug risteytti sinnikkäästi erityisesti vehnää saadakseen kestävät ja tuottoisat lajikkeet. Väestötieteilijät ovat laskeneet, että uudet lajikkeet ovat tähän mennessä pelastaneet 250 miljoonaa ihmistä aliravitsemuksen aiheuttamalta kuolemalta. Oma osuutensa väestöräjähdyksen muuttumisesta suutariksi oli myös nopeasti kohonneella koulutuksella ja yleistyneellä ehkäisyn käytöllä.

Vaikka maapallon väkiluku jatkaa kasvuaan, on kasvuvauhti selvästi hidastunut: viimeisimmän lisämiljardin kasvu kesti 12 vuotta, seuraavaan mennee lähemmäs 20 vuotta. Väestötieteilijät ja eri väestölliset instituutiot tuottavat jatkuvasti ennusteita maailman tulevasta väestökehityksestä. Ennusteet ovat näkökulmasta riippuen vain oletuksia tulevasta kehityksestä. YK:n väestöennuste olettaa, että tämän vuosisadan lopulla maapallolla on noin 10.5 miljardia henkeä – sen jälkeen väestömäärän oletetaan kääntyvän laskuun. Toisaalta tunnettujen väestötieteilijöiden laskelmien mukaan koulutus yleistyy tyttöjen keskuudessa nopeasti. Tämän koulukunnan mukaan maapallon väkimäärä olisi suurimmillaan noin 2070 (9.7 mrd. henkeä). Vuosisadan lopussa maapallon väkiluku samaisen ennusteen mukaan olisi noin 9 mrd. henkeä. Suurinta kasvu tulee olemaan Saharan etäpuolisessa Afrikassa. Sen sijaan Kiinan rooli maailman väestöveturina vähenee, ja maan väestömäärän ennustetaan lähtevän laskuun muutaman vuosikymmenen kuluttua.

Välillä näkee kiivasta keskustelua siitä, että suurin ilmastoteko olisi jättää lapsia hankkimatta. Tässä yhteydessä joutuu ihmetellen kysymään, ovatko lapset siis ilmastohaitta? Eivät ole. YK on laskenut, että ilmastonmuutoksesta noin 70 % aiheutuu luontoa rasittavasta kulutuskäyttäytymisestä ja noin kolmannes väestönkasvusta. Olennaista onkin, että köyhyyden vähetessä lisääntyvä väestö ei kohtuuttomasti lisäkuormittaisi ympäristöä. Tämä toki vaatii jo hyvinvoinnin vihreälle oksalle päässeiltä mailta ja niiden asukkailta omien kulutustottumusten rajua uudelleenarviointia.

Aloittaessani tämän artikkelin kirjoittamisen maailman väestökello näytti lukua 7 958 560 840. Vuorokauden kirjoitusrupeaman jälkeen väkiluku kasvoi 223 000 hengellä. Tasaisen taulukon mukaan kahdeksan miljardin raja rikkoutuu tapaninpäivänä 2022. Maapallomme kestää hyvinkin kasvavan väestön, mutta vain uudella sekä yhteisellä ilmasto- ja kulutusasenteella.

Artikkeli on julkastu Turun Sanomissa Maailman väestöpäivänä 11.7.2022. Artikkeli julkaistaan toimituksen luvalla.

Paasikiven opit kannattaa muistaa myös Naton jäsenenä

Juho Kusti Paasikivi tunnetaan suomalaisen realistisen idänpolitiikan ”isänä”. Tämä ei ollut sattumaa, sillä Venäjä ja venäläisyys oli Paasikivelle vahva kiinnostuksen kohde.  Paasikivi tunnetaan oikeustieteen tohtorina ja pankkimiehenä.  Harvempi muistaa, että hän suoritti ensimmäisen kandidaattitutkintonsa Helsingissä venäjän kielestä ja historiasta. Paasikivi ymmärsi Venäjää tavalla, joka ei aina hyväksytty Suomessa. Vuonna 1904 Eugen Schauman surmasi kenraalikuvernööri Bobrikovin. Kansa piti ampujaa sankarina, Paasikivi nimitti tapahtumaa ”inhoittavaksi ja törkeäksi rikokseksi”.

Jatkosodan aikana valtioneuvos Paasikivi oli poissa päivänpolitiikasta toimien luottamustehtävissä ja muistelmiensa kirjoittajana. Hän osoitti tyytymättömyytensä Suomen sota-ajan politiikkaan sangen kulmikkaasti kirjoittamalla elokuussa 1944  päiväkirjaansa mm.: ”Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen. Kaikki muut ovat ulkopoliittisesti toisarvoisia. Konflikteja on vältettävä. Suomen on kartettava Venäjän-vastaista politiikkaa. Tähän on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea”. Syyskuussa 1944 pian välirauhan solmimisen jälkeen Paasikiven usko suomalaisiin poliitikkoihin oli koetuksella: ”Meillä ei ole poliittista älyä, ja sitä tarvitsisimme paljon enemmän kuin useat muut maat, koska meidän asemamme on niin vaikea. Mutta poliittisesti olemme vähälahjaista kansaa”.

Paasikiven ja myöhemmin Kekkosen idänpolitiikka iskostui suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Vuodesta 1958 alkaen Suomeen perustettiin Paasikivi-seuroja, joiden keskeinen tavoite oli edistää Suomen ja Neuvostoliiton poliittisia ja taloudellisia suhteita. Tällä hetkellä Suomessa on 16 Paasikivi-Seuraa. Turkuun sellainen perustettiin vuonna 1965. Seurojen poliittinen tasapaino oli tarkkaan harkittu, samoin kokousesitelmissä  keskityttiin hyvien naapuruussuhteiden korostamiseen. Ajat muuttuvat: Neuvostoliitto on menneisyyttä ja sen myötä Paasikivi-seurojen alkuperäinen tarkoitus on muuttunut. Tänä päivänä Paasikivi-seurat ovat aktiivisia yhteisöjä, jotka ovat avoimia kaikelle kansalle ja kaikille rakentaville ulko- ja turvallisuuspoliittisille ajatuksille.

Suomen hakeutuminen vuonna 1949 perustettuun Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon on johdonmukainen ja oikeutettu seuraus Venäjän Ukrainaa kohtaan suuntaamista brutaaleista sotatoimista. Jos Paasikivi eläisi, hän todennäköisesti ei olisi täysin yllättynyt Venäjän aggressiosta. Päiväkirjaansa hän kirjoitti maailmansodan lopun häämöttäessä 19.2.1943: ”Neuvosto-Venäjä on suurvalta. Se on suurvalta kuten muut suurvallat. Pääasiallisesti ja pohjaltaan samanlainen. Menettelyissään myös samanlainen. Suurvaltojen väkivaltametodi on sama kaikissa. Sodilla ja väkivallalla tahtovat laajentaa.”

Naton tehtävänä on puolustaa jäsenmaata sen joutuessa ulkopuolisen aggression kohteeksi.  Venäjä on ja pysyy Suomen rajanaapurina. Maassamme asuu 87 000 venäjänkielistä. Heistä yli kolmannes on kaksoiskansalaisia. Viime aikoina ’ryssittely’ on levinnyt sosiaalisessa mediassa, onpas nimittely löytänyt tiensä jo suurimman iltapäivälehtemme uutistekstiinkin (IS 27.2.2022). Virossa on reilusti yli 300 000 venäjänkielistä. Maassa tehdyn tutkimuksen mukaan heistä vain noin 10 % kannattaa presidentti Putinin sotapolitiikkaa. Vastaavaa ei ole selvitetty Suomessa, mutta luku koskenee maatammekin. Täällä asuville venäjänkielisille Suomi on heidän uusi kotimaansa.

Kaikessa ei Paasikivikään osunut oikeaan moittiessaan maamme poliitikkoja. Nato-asian edistäminen  on Suomessa osoittanut presidentti Niinistön, pääministeri Marinin johtaman hallituksen sekä Eduskunnan  toimineen yksituumaisesti ja taitavasti: maan oma turvallisuus on taattava, mutta myös naapuri on huomioitava. Saman kiteytti erinomaisesti aikanaan presidentti Mauno Koivisto muistellessaan, että ”aseiden vaiettua syyskuun alussa 1944 nousin juoksuhaudan reunalle. Siinä puhdistaessani pikakivääriäni ajattelin, että täytyy olla toinenkin, rauhanomaisempi tapa tulla naapurin kanssa toimeen.”

Jonain päivänä Ukrainan sota ohi, presidentti Putinkin hallitsee vain aikansa. Suomen ja Venäjän välille on ehtinyt muodostua ennen sotaa tiiviit taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet. Natoon turvaamme, mutta Paasikivenkin opit kannattaa pitää mielessä. Hyvässä ja pahassa.

Ismo Söderling

Kirjoittaja on Turun Paasikivi-Seuran puheenjohtaja ja Paasikivi-Seurojen Liiton varapuheenjohtaja

Artikkeli on julkaistu Turun Sanomien luvalla.

Ajankohtainen kolumni ryssittelystä: Kari Immonen: ”Ryssäpuheen paluu: johdatus suomalaiseen ”ryssä”-historiaan”. https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/ryssapuheen-paluu-johdatus-suomalaiseen-ryssa-historiaan/

Ukrainalaiset pakolaispojat halusivat tavata maalivahti Lukas Hradeckyn

Suomen maahanmuuttohistoriaa sävyttää pakolaisuus. Maaliskuussa 1921 Venäjältä tuli parissa päivässä noin 7 000 laivaston sotilasta kävellen jään yli Suomeen. Kronstadtin merisotilaat  olivat hävinneet kapinansa uutta kommunistihallintoa vastaan. Tulijat sijoitettiin punavankien leireille itäiseen Suomeen. Heistä 1 600 jäi maahamme, loput jatkoivat matkaansa tai palasivat takaisin Neuvosto-Venäjälle. Vuonna 1973 tuli pari sataa chileläistä, jotka aluksi sijoitettiin Auraan Käyrän koulukotiin. Enemmistö chileläisistä lienee palannut ajan kuluessa takaisin kotimaahansa.

Vuonna 1979 alkoi  kiintiöpakolaisuuden aika, kun Suomi päätti ottaa 100 vietnamilaista pakolaista. Maasta oli julman  sodan jälkeen lähtenyt lähes miljoona henkeä, ja avun tarve oli suuri. Vietnamilaiset ovat kotoutuneet hyvin. Syntyperältään vietnamilaisia on maassamme nykyisin n. 13 000. Suomessa  elää jo kolmas vietnamilaissukupolvi. Heitä on saapunut runsaasti  myös perheenyhdistämisten perusteella.

Vuonna 2015 Eurooppaan saapui yli miljoona turvapaikanhakijaa Aasiasta ja Lähi-idästä. Suomeen tulijoita oli 32 400. Suurimmat ryhmät olivat syyrialaiset, afgaanit ja irakilaiset. Näiden sodan jaloista tulleiden vastaanotto ja kotouttaminen on takkuillut aika lailla; tälläkin hetkellä silloisista  tulijoista noin 3 000:lla oleskelulupaan liittyvä päätösprosessi on kesken. Tuhansia on myös  jäänyt paperittomina maahamme, koska moni kielteisen päätöksen saanut ei voi palata  raunioituneille  lähtöalueille.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022 eli noin puolitoista kuukautta sitten.  Sodan seurauksena maasta on poistunut nelisen miljoonaa henkeä, etupäässä naisia ja lapsia. Kerrankin Euroopan unioni toimi rivakasti,  ja otti käyttöön ”tilapäisen suojelun direktiivin”. Direktiivi on annettu 2001, ja lienee nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Tilapäinen suojelu kestää vuoden. EU:n neuvosto voi jatkaa maassaoloa tarvittaessa toisella vuodella. Direktiivin käyttöönotto on ratkaisevalla tavalla sujuvoittanut ukrainalaisten nopeaa vastaanottoa ja sijoittumista.

Ennen sodan alkua maassamme asui noin 6 000  Ukrainan kansalaista. Nyt heidän lukunsa on moninkertaistunut. Oletetaan, että ukrainalaisia pakolaisia on maassamme tällä hetkellä (28.3.) noin 20 000 henkeä.  Sisäministeriö arvioi pari viikkoa sitten, että pakolaisia saattaa tulla 40 000 – 80 000 henkeä. Kaikki tietysti riippuu sodan kestosta ja raakuudesta. Huomattavalla osalla tulijoista puoliso tai isä on  rintamalla. Mikäli sota saadaan päätökseen siten, että Ukraina säilyy itsenäisenä, on odotettavissa nopea paluumuutto. Näinhän tapahtui Suomessakin 1944, kun Lapista 100 000 henkeä pakeni sodan jaloista Ruotsiin. Puolen vuoden kuluttua alkoi paluumuutto, ja lähes kaikki palasivat.

Suomessa puhutaan paljon kotouttamisesta. Suurin vastuu on viranomaisilla: lapset tarvitsevat sujuvaa koulunkäyntiä,  ja tulijoiden terveydentilasta – myös psyykkisestä – on huolehdittava. Parasta kotoutumista on työnteko, siksi olisi erityisen tärkeää, että tulijat voisivat työllistyä  mahdollisimman nopeasti. Myös kolmas sektori eli kansalaisjärjestöt  kannattaa sitouttaa kotouttamiseen.

 Sain työpaikalleni soiton viikko sitten (nimet ja lasten iät on muutettu):

”Hei. Täällä Kaarina V.  Turusta. Meille tuli Ukrainasta pakolaisperhe, äiti ja kolme lasta. Pojat ovat intohimoisia jalkapalloilijoita. Krystiyan on 8 ja  Volodymyr 11 vuotta. He ilahtuivat kuullessaan, että Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahti Luke Hradecky on Turusta. Sinähän olit kavereidesi kanssa auttamassa  heidän perhettään aikanaan Suomeen. Voisitko sopia  pojille tapaamisen – he toivovat sitä todella paljon? Luke on ollut heidän sankarinsa jo pitkään”.

Yllättävä kysymys. ”Kuulehan, Luken perhe tuli 30 vuotta sitten, ja hän itse pelaa juuri nyt Saksassa. Mutta Luke on kesälomallaan usein vieraillut  nappulajoukkueiden harjoituksissa Runosmäessä, joten pojat kannattaa ilmoittaa johonkin Nappulaliigan joukkueeseen pelaamaan ja odottamaan kesää”. Annoin Kaarinalle puhelinnumeron.

Puolen tunnin kuluttua pirahti puhelimeni. ”Täällä Kaarina. Kiitos neuvosta. Pojat aloittavat harjoittelun huomenna…”.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat tarvitsevat meitä kaikkia.

Artikkeli on julkaistu Turun Tienoon nmerossa 31.3.2022. Teksti julkaistaan toimituksen luvalla

Vietnam – Unkari – Lähi-itä – Ukraina. Koska opimme?

Alkusoitto

Suomesta muutti 1960-luvun lopulla noin 300 000 siirtolaista Ruotsiin. Suurista ikäluokista huomattava osa sai uuden kotimaan länsinaapuristamme, minä muiden mukana. Ravintola Virveli keskellä Göteborgia oli täynnä nuoria suomalaisia eräänä lauantaisena iltana joulun alla 1969. Useimmalla oli takanaan pitkä viikko Volvon tai SKF:n liukuhihnalla. Olut ja tanssi maistui nuorisolle. Itse enimmäkseen tapitin baaritiskin päässä olevaa televisiota – siinä pauhasi yleisön huutomyrskyn yli elämäni ensimmäinen väri-tv.  Usein vierelläni istui  kolme ikäistäni jenkki-poikaa. Hiljaisia olivat. Tunnistin heidät volvolaisiksi, sillä joskus kaverit kulkivat kimpassa työpisteeni ohi ruoka-automaatille.

Televisiossa uunituore pääministeri Olof Palme huudatti kansaa Vietnamin sodan vastaisissa joukkokokouksissa: iskulause ”USA – ut ur Vietnam USA” tuli tutuksi. Pojille Vetnam oli tiukka paikka, sillä he olivat tulleet Ruotsiin välttyäkseen joutumasta sotaan. Hei eivät olleet rintamakarkureita (deserters), vaan kutsuntoja vältelleitä (draft evaders) college-nuoria. Koti-ikävä tuntui olevan kova, mutta aatteellisuus vielä kovempi. Suomessa armeija oli minunlaiselleni 1960-luvun nuorelle itsestäänselvyys: kolme ensimmäistä viikkkoa alokkaana nukuimme palveluasut päällä. Tšekkoslovakia oli juuri miehitetty, Suomi oli varuillaan. ”Why on earth should I go and slaughter innocent Vietnamese?” puuskahti amerikkalainen ystäväni, kun kysyin motiivia välttelylleen. Huono kysymys, hyvä vastaus.  

Viimeisimpien tietojen mukaan sotaa vältelleistä amerikkalaisista huomattava enemmistö muutti Kanadaan, noin 40 000 – 50 000 henkeä.  Kutsuntoja vältelleille ei paluusta suuria rapsuja annettu. Sen sijaan rintamakarkureille kohtalo oli kova, sillä heille häkki on heilahtanut herkästi. Kanadassa asuu edelleen näitä ”pakkomuuttajia” muutama tuhat, he ovat saaneet jäädä pysyvästi maahan (Wikipedia). Ruotsiin Vietnamin sotaa vältteleviä nuoria tuli noin 1 000 henkeä. Heistä ilmeisesti 90 % on muuttanut pois maasta (Scott 2014).

Välisoitto

Johtamani Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos oli 2000-luvun alussa mukana 14 EU-maan yhteisessä DIALOG-tutkimushankkeessa (Höhn 2008). Kustakin maasta kerättiin noin 2 000 hengen kyselyaineisto, jossa selvitettiin syntyvyyteen, parisuhteeseen ja muuttoliikkeeseen liittyviä kysymyksiä. Kullakin maalla oli omat erityiset intressinsä, joten kysymysten harmonisointi oli rankkaa vääntämistä: jos jokaisen intressit olisi otettu huomioon, olisi jäänyt vain vähän yhteistä vertailtavaa.

Viikon viimeinen istunto pidettiin Wiesbadenissa, Saksan Väestöntutkimuslaitoksen BiB:n kotikaupungissa (katso: Bundesinstitut…). Rankan työviikon jälkeen viimeisellä illallisella sitten juoma maistui ja juttu luisti. Istuin samassa pöydässä itävaltalaisen Richardin ja unkarilaisen Attilan kanssa. Samanikäiset kaverit huomasivat olleensa samoihin aikoihin asepalveluksessa. Attila vilkkaampana johti keskustelua. ”Maailma muuttuu onneksi. Olin Unkarin puolella rajaa elokuussa 1989 pyssy kädessä katsomassa, kun itäsaksalaiset nuoret juoksivat pellon poikki Itävaltaan. Emme tienneet pitikö ampua vai ei – esimiehemme  istuivat ojan penkalla hiljaa ja antoivat juoksun jatkua”. Richard siemaisi pitkän kulauksen tuopistaan. ”Niin, minä olin sen pienen metsikön toisella puolella ottamassa juoksijoita vastaan – hyvä oli, ettette ampuneet”. Kaksi ikiystävää kilautti mukinsa yhteen; minkä piikkilanka erottaa, sen onneksi Euroopan unioni yhdistää.

Loppusoitto

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022. Kirjoitan tätä vuorokausi myöhemmin.  Ukraina tuntuu huonosti valmistautuneen sotaan – puolustusministeri on kehottanut  Kievin asukkaita torjumaan polttopulloilla lähestyviä tankkeja. Missähän ovat apumiljardit, joilla piti  hankkia massiivinen lähitorjunta-aseistus?

Nykysodissakin valtaosa  uhreista on siviilejä. Näin oletettavasti käy Ukrainassakin, jos joudutaan kaupunkisotaan. Tällä hetkellä pakolaisvirta on vahvistumassa Puolan ja Baltian suuntaan. Jos EU:n alueelle tulee vaikkapa 500 000 ukrainalaista pakolaista, heidät sijoitettaneen eri jäsenmaihin, Suomen osuus tässä tapauksessa lienee noin 10 000 henkeä. Luku on kolmasosa maahamme vuosina 2015 – 2016 tulleista turvapaikanhakijoista. Suomi ja erityisesti maahanmuuttovirasto MIGRI on sangen verkkaisesti käsitellyt tänne Lähi-idästä tulleiden lupahakemuksia. Maassamme arvioidaan edelleen  olevan noin 3 000 turvapaikanhakijaa lopullista päätöstä vailla. Arviot paperittomien määristä vaihtelevat. Sisäministeriön uudessa raportissa heitä katsotaan olevan samaiset 3 000 henkeä. Suurin osa paperittomista on aikaisemmin tulleita turvapaikanhakijoita (Sisäministeriö 2022:15, s. 8). Kohderyhmä on heterogeeninen: SM:n samaisen raportin mukaan ”ilman oleskeluoikeutta olevissa voi olla työikäisiä tai lapsiperheitä, he voivat olla toimintakykyisiä tai heillä voi olla mielenterveysongelmia, he voivat joutua myös hyväksikäytön kohteiksi”. Paperittomien olosuhteista viranomaisilla ei siis ole tarkkaa tietoa.

Sisäministeriön helmikuussa 2022 julkaisemat kaksi raporttia valottavat hyvin paperittomuuteen liittyviä ongelmia (Sisäministeriö 2022:15; 2022:16). Raporteissa esitetään myös ratkaisuvaihtoehtoja: Amnesty eli armahtaminen on yksi kansainvälisesti käytetyimmistä mahdollisuuksista: sallitaan määräaikaisella erillislailla esimerkiksi ennen 31.12.2016 tulleiden  lapsiperheiden jääminen maahan. Toinen mahdollisuus on sallia työperusteisen oleskeluluvan hakeminen. Työluvan hakeminen edellyttää jonkinlaista matkustusasiakirjaa (yleensä passia). Paperittomilla ei sellaista ole, joten ns. matkustusasiakirjavaatimusta voitaisiin helpottaa myöntämällä muukalaispassi työlupaa hakevalle (Sisäministeriö 2022:16, 8-9).

Sisäministeriön hyvin toteutettujen raporttien vastaanotto oli jäätävä. Hallituksen valtapuolueiden (sd., kesk.)  edustajat irtaantuivat näkemyksistä välittömästi.  Perustelut olivat hatarat; ilmeisesti pelko joutua puolustamaan  arabimaista tulleiden Suomeen jäämistä  tukki suut ja kyvyn inhimilliseen ajatteluun. Asian voi kiteyttää valtakunnan hovi-irvailijan, Ilta-Sanomien toimittajan Timo Haapalan alias Setä Arkadian kolumnin otsakkeella: ”Vihreä portsari Krista Mikkonen ei kysy papereita – eikä pane maahantulijoilta ovea säppiin!” (Haapala 13.2.2022). Setä Arkadian kolumnin otsake trollaa asiaa kahdella tavalla: papereita ei voi kysyä, koska niitä ei ole. Amnestyn kohdalla ovi nimenomaan pantaisiin säppiin, koska kyse olisi kohdennettua ryhmää koskevasta aikaan sidotusta lainsäädännöstä.

Ukraina on sotilaallisessa kriisissä, johon poikkeuksetta liittyy myös väestöllinen ahdinko inhimillisine kärsimyksineen. Toivottavasti olemme tällä kertaa tarvittaessa valmiita paremmin täyttämään  humaanin velvollisuutemme. Nythän tulijat olisivat eurooppalaisia, mikä lienee suositus poliitikkojen ja Migrin suuntaan.

Lähdemateriaali. Kaikki linkit on luettu 25.2.2022 

Bundesinstitut für Bevölkerungsforschung (BiB):  https://www.bib.bund.de/DE/Startseite.html

Haapala, Timo (Setä Arkadia): ”Vihreä portsari Krista Mikkonen ei kysy papereita…” https://www.is.fi/politiikka/art-2000008607457.html    Ilta-Sanomien digijulkaisu 13.2.2022.

Höhn, Charlotte (2008), Dialog-hankkeen julkaisu: People, Population Change and Policies. https://www.buchhandlung-otz.ch/detail/ISBN-2244000231202/H%C3%B6hn-Charlotte/People-Population-Change-and-Policies

Scott, Carl-Gustav (2014): ”Sweden Might Be a Haven, But It’s Not Heaven: American War Resisters in Sweden During the Vietnam War. Immigrants and Minorities, Volume 33, 2015, issue 3. Pages 205-230. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/02619288.2014.923992

Sisäministeriö (2022:15): ”Matkustusasiakirjavaatimusta ja muukalaispassin myöntämistä koskeva selvitys”. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163826

Sisäministeriö (2022:16): ”Selvitys mahdollisista kansallisista ratkaisuista maassa ilman oleskeluoikeutta olevien tilanteeseen”. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163827

Wikipedia: ”Vietnam War resisters in Canada”. https://en.wikipedia.org/wiki/Vietnam_War_resisters_in_Canada

Solttupoikien hyytävä joulukyyti – siirtolaisuusnäkökulmalla

Seisoin armeijakaverini Jukan kanssa tienposkessa Oulun ulkopuolella joulun alla 1968.  Lomia sai siihen aikaan jo mukavasti, mutta junaliput täytyi itse kustantaa. Päivärahat menivät sotilaskodin eli sotkun munkkiosastolle. Niinpä lomamatkat sujuivat yleensä liftaamalla. Viikonloppuisin varuskuntien ulkopuolella olikin pitkät jonot sotilaita peukalot pystyssä. ”Kuljetuspalvelu” rullasi yleensä hyvin.

Seisoimme tienreunassa kuuden korvilla illalla. Olimme liikkeellä hieman normaalia myöhemmin, sillä metsissä ravaaminen ja tykkiharjoitukset olivat kestäneet tavallista pidempään. Ilmassa oli hyytävän pakkasen oireita. Mutta ei hätää; vaikka tiellä oli pitkä rivi varusmiehiä, niin sutjakasti autot noukkivat solttuja mukaansa. Yleensä matkamme liftaten Oulusta Rovaniemelle kesti kolme-neljä tuntia. Nyt pääsimme parissa tunnissa Tervolaan, kotiin oli vielä 70 kilometriä.  Mutta sitten lopahti liikenne kuin seinään. Ilmeisesti höyryävät joulusaunat verottivat kuskitarjontaa.

Palelimme Aavasaksan tienhaarassa ja odotimme autoa,  jota ei kuulunut. Pakkanen lähenteli jo pariakymmentä astetta – kylmä iski luihin. Juoksimme pilkkopimeällä tien viertä edestakaisin lämpimiksemme.  Vuorokausi vaihtui ja epäusko hiipi sieluun. Yhtään valaistua ikkunaa ei ollut näkyvissä, eikä tuohon aikaan kännykkä lämmittänyt taskua.  Kansallisrunoilijamme V. A. Koskenniemen sanat ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin” liippasi aika läheltä.

Yhtäkkiä vilkaisimme toisiamme – kuulimmeko oikein? Kyllä, pitkän suoran päässä rämisteli pakettiauto hitaasti kohti.  Kiduttavan tovin jälkeen eteemme pysähtyi ruotsalaisilla kilvillä varustettu  ikäloppu Taunus-merkkinen  pakettiauto.  Apukuski sai veivattua jäätyneen sivuikkunan auki puoleen väliin. Ikkuna-aukosta kurkkasi iloinen mies komeine karvalakkeineen. ”Solttuja taitaa palella?” kuului ystävällinen kysymys. ”Sitten varmaan kelepaa kylymä kyyti” jatkoi mies tupakkaholkki suupielessään ja viittasi kintaallaan sivuoven suuntaan.

Tempaisin oven auki kohmeisin sormin. Pimeässä kopissa istui kaksi naista, kummallakin vauva sylissään.  Auton lattialla oli paksu matto ja sen päällä lukuisia vaate- ja tavaranyttyjä. Puolenkymmentä isompaa lasta nukkui siellä täällä vaatekasojen päällä. ”Mukulat, antakkaahan solttujen istua niile nytyile” sanoi toinen naisista ja lempeästi  jalallaan työnsi lapsia  sivuun. Ulkona oli parikymmentä astetta pakkasta, takakopissa hieman vähemmän. Kaksi romaniperhettä oli tulossa Etelä-Ruotsista joululomalle sukuloimaan Kemijärvelle. Avasimme manttelit ja nukahdimme pian niille sijoillemme.

Voimakas käsi ravisteli meidät hereille. ”Nyt met olemma Rovaniemelä”, sanoi ystävällinen kuljettajamme. Siirsin kainalooni käpertyneen lapsen varovaisesti nytyn päälle, Jukkakin peitteli  viereensä kuukahtaneet parempaan asentoon. Kiitimme ystävällisiä perheitä kyydistä ja toivotimme hyvät joulut. Lähdin tarpomaan kohti Korkalovaaraa pakkaslumen naristessa saappaan alla. Jukka suuntasi kohti keskustaa. Solttujen joulu oli alkanut.

Ismo Söderling

Artikkeli on julkaistu Turun Tienoossa 23.12.2021, ja julkaistaan toimituksen luvalla