Ruotsi on ollut suomalaisten muuttokohde jo vuosisatoja. Tukholman verokirjojen mukaan kaupungin suurin veronmaksaja 1462 oli Heikki Finne. Tukholman suomalainen seurakunta perustettiin vuonna 1533 kuninkaan Kustaa Vaasan suosiollisella avustuksella. Tuolloin myös pidettiin ensimmäiset saarnat suomen kielellä, ilmeisesti 10 vuotta aikaisemmin kuin nyky-Suomessa. Vuoden 1809 Haminan rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle alueen, jonka länsiraja jakoi kahteen osaan Tornionlaakson väestön. Suomen puolelle jääneet puhuvat suomea, Ruotsin puolelle jääneet ovat nykyisin meänkielinen kansallinen vähemmistö.
Suurin muuttoaalto Suomesta Ruotsiin oli 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, jolloin maastamme muutti noin 250 000 henkeä. Ruotsin Tilastokeskuksen mukaan suomalaistaustaisten määrä oli viime vuonna 733 000 sisältäen kolmen sukupolven tiedot. Ensimmäisen polven Suomesta muuttaneita on noin 125 000.
Ruotsissa oli voimakas vähemmistökeskustelu 1990-luvulla siitä, mitkä etniset ryhmät lasketaan Ruotsin perinteisiksi vähemmistöiksi. Eri komiteoiden mielestä suomalaisten lukumäärä oli suuri, ja heidän nimeämisensä kansalliseksi vähemmistöksi koettiin kalliiksi sekä kansakuntaa hajottavaksi. Suomalaiset haluttiin mieluummin laskea työvoimaan kuuluviksi maahanmuuttajiksi. Kansankoti-ajatus istui naapurimaassamme tiukassa. Vasta presidentti Martti Ahtisaaren yhteydenotto – ruotsalaisten mielestä epädiplomaattinen sellainen – suurlähettiläs Heikki Talvitien vinkistä sai paikalliset päättäjät hyväksymään ruotsinsuomalaiset kansalliseksi vähemmistöksi. Vuoden 2009 vähemmistölaki nimesi myös saamelaiset, Tornionlaakson meänkieliset, romanit ja juutalaiset Ruotsin kansallisiksi vähemmistöiksi.
Maltillisen kokoomuksen johtama edellinen hallitus suhtautui vähemmistöjen tarpeisiin sangen nuivasti. Esimerkiksi Ruotsinsuomalainen delegaatio-kattojärjestöltä leikattiin muutamassa vuodessa vuosittainen tuki 600 000 kruunusta reiluun 100 000 kruunuun. Käydyssä vaalikeskustelussa millään puolueella ei ollut suoranaista vähemmistöohjelmaa. Suurimmat puolueet, sosiaalidemokraatit ja maltillinen kokoomus toki myötäilivät ruotsinsuomalaisten näkemyksiä, mutta selkeät lupaukset jäivät antamatta.
Ruotsinsuomalaisten vaatimus suomen kielen kouluopetuksesta on 3 tuntia viikossa. Vaalikeskustelussa tätä kannattivat vain keskustan ja kristillisten puheenjohtajat. Esimerkiksi ruotsidemokraattien puheenjohtaja totesi kielikysymyksen olevan perheiden asia, kieli siirtyy puhumalla. Vähemmistökysymyksiin perehtynyt tohtori Nina Carlsson totesikin Ruotsin radion suomenkielisessä radiohaastattelussaan, että suuret puolueet eivät halua sitoutua kolmen viikkotunnin suomen kielen opetukseen; ”ollaan tavallaan positiivisia, mutta ei luvata ajaa asioita vahvasti”. Mielenkiintoista vaalidebateissa oli se, että pienpuolueet olivat myötämielisempiä vähemmistökysymysten kohdalla.
Haastattelemani ruotsinsuomalaiset järjestöaktiivit ja tutkijat esittivät useita huolia vähemmistön tulevalla polulla. Vanhuksia koskevien suomenkielisten palvelujen kohdalla kysyntää on selvästi enemmän kuin tarjontaa. Suomen kielen opetusta koulussa ja varhaiskasvatuksessa tarvitaan lisää, muuten uudet sukupolvet menettävät yhteyden vähemmistökieleen. Valitettavasti opetuksen tilannetta pahentaa se, että seuraavien viiden vuoden aikana 40 % suomenkielisistä opettajista eläköityy. Ruotsinsuomalaiselle vähemmistölle tärkeitä instituutioita myös haastetaan: suomenkielistä korkeakouluopetusta vähennetään ja suomenkielinen radio on sekin muutoksen kourissa.
Päävastuu asioiden edistämisestä on toki vähemmistöllä itsellään. Ruotsin 290 kunnasta 66 on ns. suomen kielen hallintokuntia. Niissä kuntien pitäisi tarjota halukkaille sekä koulu- että vanhuspalveluja suomen kielellä. Tässä suhteessa järjestelmä ontuu. Euroopan neuvosto on tukenut ruotsinsuomalaisten järjestöjen vetoomuksia vähemmistöoikeuksien edistämiseksi jo parikymmentä vuotta. Ruotsissa neuvoston patistelut on jätetty paljolti huomiotta. Ruotsi saanee uuden hallituksen lähitulevaisuudessa. Jos se on demarivetoinen, siinä on mukana myös vähemmistökysymyksille suopeita pienpuolueita, joiden poliittinen painoarvo on kokoaan suurempi tiukan vaalin jälkeen. Siitä huolimatta kaikkinainen tuki lahden tältäkin puolelta historialliselle vähemmistölle olisi tervetullutta. Ruotsinsuomalaisuus on tienhaarassa.
Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien alio-artikkelina 5.10.2026. Julkaiseminen tapahtuu toimituksen luvalla.



