Maamme on jo pidempään kipuillut väestönkasvunsa kanssa. Suurten ikäluokkien ikääntyminen ja toisaalta väestön erittäin alhainen syntyvyys ovat aiheuttaneet sen, että väestönkasvumme on paljolti maahanmuuton varassa. Vuonna 2010 naista kohden syntyi 1,8 lasta, nyt luku on n. 1,3. Huomattakoon, että lapsen hankinta on jokaisen naisen tai parin henkilökohtainen asia. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa, että jokainen lapsen hankintaa suunnitteleva saa tarvitsemansa tuen perhetoiveilleen.
Väestöliiton viimeisimmän perhebarometrin mukaan erityisesti ilmastokysymykseen ja taloudelliseen epävarmuuteen liittyvät huolet aiheuttavat sen, että lapsia ei haluta lainkaan, tai ainakin vähemmän kuin alkujaan on ajateltu. Jatkuva puhe valtion velkaantumisesta ja siihen liittyvistä leikkaamistarpeista erityisesti nuoria perheitä koskevissa asioissa ei varmastikaan ole lasten hankintahaluja lisäävää toimintaa.
Maamme väkiluku on toki pysynyt kasvu-uralla, kiitos voimistuneen maahanmuuton. Viime vuonna maahanmuuttajia oli 49 000 henkeä, eli eniten tilastohistoriassamme. Tämän vuoden seitsemän ensimmäistä kuukautta ennakoivat, että 60 000 raja rikkoutuu tänä vuonna. Eniten tulijoita on Venäjältä: viime vuonna sikäläisiä tulijoita oli noin 6 000, vuonna 2021 vain 2 700. Tämän vuoden alussa maassamme asuvien vieraskielisten määrä on ylittänyt puolen miljoonan rajan. Suomi on jo nyt monikulttuurinen yhteiskunta.
Pääministeri Orpon johtaman hallituksen ohjelma on varsin kaksijakoinen suhteessa maahanmuuttoon: ulkomaista työvoimaa kaivataan, mutta toisaalta pysyvästi maahan jäämistä ja kotoutumista halutaan säännellä voimakkaasti. Ohjelmaa rakennettaessa on herkällä korvalla kuunneltu työnantajien sinällään oikeutettuja työvoimatarpeita. Työperusteisessa maahanmuutossa on tarkoitus ottaa käyttöön ns. kohdemaamalli, jolloin toimenpiteet erityisosaamiseen liittyvistä rekrytoinneista kohdistetaan Intiaan, Filippiineihin, Vietnamiin ja Brasiliaan. Kolme ensimmäistä maata ovat jo pidempään olleet tunnettuja tulomaitamme. Sen sijaan Brasiliasta muutti maahamme viime vuonna vain 184 henkeä, eli maa oli 54:llä sijalla tulijamäärältään. Hallitusohjelmasta ei käy selville, onko kohdemaittainen malli tarkoitus toteuttaa valtion tiiviissä ohjauksessa (mm. viranomaisten välisten maakohtaisten neuvottelujen kautta), vai ulkoistetaanko asia työvoimaa vuokraaville firmoille. Tällä hetkellä tilanne on varsin villi ja vaatisi ehdottomasti tiukempaa yhteiskunnallista otetta. Sopii kysyä, onko tarkoituksenmukaista ”tuottaa” esimerkiksi Filippiineiltä maisteritason sairaanhoitajia sinällään arvokkaaseen hoiva-avustajan työhön. Työllistäminen ilman toimivaa pätevöitymis- ja kielikoulutusta on ongelmaista. Myös perheellisille läheisten mukaan saaminen pitäisi olla itsestään selvyys.
Hallituksen lähtökohtana on siis ulkomaisen työvoiman lisäämisen ohella tiukentaa maahan pääsyä ja maassa oloa. Mallia haetaan muista pohjoismaista, vaikka niiden tilanteet poikkeavat esimerkiksi muuttomäärien suhteen omastamme. Vaikutelma on, että Tanskan ja Ruotsin käytännöistä poimitaan tarkoitushakuisesti rusinat pullasta. Tällainen on mm. Tanskassa käyttöön otettu kansalaisuustesti, joka tuottaisi vaikeuksia jopa kantaväestölle.
Yleistäen voidaan todeta, että hallitusohjelman maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan keskeiset kohdat löytyvät perussuomalaisten ennen eduskuntavaaleja julkaisemasta maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Hallitusohjelmaa lukiessa ei voi välttyä näkemykseltä, että n. 50:stä toimenpidekohdasta lähes kaikista henkii vastenmielisyys maahanmuuttoa ja kotoutumista kohtaan. Maamme perinteinen käytäntö siitä, että kaikilla täällä asuvilla on oikeus samantasoiseen perusturvaan, halutaan muuttaa. Suomen houkuttelevuutta ei oletettavasti lisää sekään, että työperusteisella oleskeluluvalla saapuneen on poistuttava maastamme, jos henkilöllä on kolmen kuukauden katko työsuhteessaan. Toki ohjelmassa on puolustettavaakin: tyttöjen sukuelinten silpominen ja ns. kunniaan liittyvän väkivallan kitkeminen ovat tärkeitä tavoitteita.
Uuden hallituksen alkutaivalta on sävyttänyt tiukka rasismikeskustelu. Tämä johti hallituksen yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä koskevaan tiedonantoon, johon kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet. Rikoslaissamme on rasismia koskeva sanktio. Se ei riitä, sillä ongelmina ovat arjen rasismi ja loukkaava vihapuhe. Näiden poistamisessa olisi uskottava avaus, jos puheenjohtaja Riikka Purra suhtautuisi kriittisesti edelleen luettavissa olevaan blogikirjoitukseensa ”Kommentti somekaivauksiin”. Kirjoittamansa mukaan hänelle ei tulisi mieleensäkään alkaa irtisanoutua tai pahoitella tekemisiään ja sanomisiaan vuosien ja vuosikymmenten takaa. Hallituksen uskottavuus rasismin kitkemisessä lisääntyisi, mikäli hankkeeseen panostettaisiin myös taloudellisesti. Nyt tiedonannossa vain todetaan, että hallitus ohjaa riittävät resurssit toimenpiteille budjettiriihessä menokehysten puitteissa.
THL:n, Siirtolaisuusinstituutin, Nuorisotutkimusverkoston, korkeakoulujen ja eri virastojen tutkijat ovat raportoineet jo pitkään maamme rasismista. Esimerkiksi Nuoristutkimusverkoston julkaisu ”En ole rasisti, mutta…” toi selkeästi esille jo vuonna 2009 rasismiin liittyvät kipupisteet. Samoin dosentti Pasi Saukkosen toistuvat ulostulot aiheesta ovat hyvin tiedossa. Asia on vihdoinkin otettava tosissaan. Tietoa on, päätöksentekoa puuttuu.
Artikkeli on julkaistu Turun Sanomien aliokirjoituksena 17.9.2023. Kirjoitus julkaistaan blogisani toimituksen luvalla.
Ismon siirtolaisuus-blogi 