Mustelmia, kätkettyjä vaippoja ja rasismia – suomalaista huolenpitoa ennen ja nyt

Aluksi muistelua vuodelta 1974:

”Kävelin portaissa ja kompastuin mattoon. Putosin päälleni ja sain melkoisen mustelman. Onneksi tukka peittää jäljen, eikä käynyt pahemmin. Lääkäri käy täällä kerran viikossa, mutta en uskalla vaivata.” (Nainen, n. 75 v., yksityinen vanhainkoti).

Kysymys henkilökunnalle: ”Teillä on täällä aika lailla ahdasta, neljä huonetta ja 16 vanhusta. Montako henkilökuntaan kuuluvaa teillä on?” Hoitajan vastaus: ”Olen täällä yksin 12 tuntia päivässä, poikani on kokkina ruotsinlaivalla kahden viikon tuureissa. Väliviikkoina hän tulee avukseni ja kokkaa pakastimet täyteen ruokaa. Tämähän on kerrostalo-osake, jossa vanhainkotimme toimii poikkeusluvalla.” (Nainen, n. 50 v., yksityinen vanhainkoti).

”Eihän me täällä saada pitää omia huonekaluja. Laitoin nyt kuitenkin tuohon hyllylle vaimovainaan ja lastenlasten kuvat. Talonmies lupasi hakea kotoani nojatuolin, saisin edes sen.” (Mies, n. 80 v., kunnallinen vanhainkoti).

”Vai että mikä minun terveydentilani on? Muuten hyvä, mutta vaippoja joudun pitämään vaikka ei saisi. Ja tästä et kerro kenellekään, muuten minulta tulee lähtö tästä talosta”. (Nainen, n. 75 v., yksityinen kristillinen vanhainkoti).

”Jaa, miksei minulla ole täällä ystäviä? Varmaan siksi, että pitävät minnuu ryssänä”. (Nainen, ortodoksi-evakko Vienan Karjalasta, n. 80 v., yksityinen vanhainkoti).

Kun aikansa elää, niin muistiaan voi vaivata pitkänkin matkan takaa. Oheiset muistinvaraiset siteeraukset liittyvät graduuni, joka sittemmin julkaistiin Turun sosiaalipolitiikan laitoksella teemalla ”Onko vanhainkoti koti vanhukselle”. Tuolloin elettiin hyvinvointivaltion rakennushuumassa. Oletin silloisten vanhainkotien olevan kodinomaisia instituutioita, siis enemmän koteja kuin laitoksia. Tutkimukseni kohteena olivat kaikki Turun 16 vanhainkotia. Tulokset olivat noloja, suorastaan järkyttäviä – hyvinvointivaltion rakentaminen oli tältä osin vielä alkutekijöissään.

Yleisesti ottaen tuohon aikaan vanhainkotien asukkailla ei ollut yksityisyyttä, kunnon hoitoa eikä hoivaa. Yksityisissä vanhainkodeissa asukkaat, silloiset hoidokit, piilottelivat terveydentilaansa, ettei tulisi lähtöä kunnan hoteisiin. Kuten 16 vanhuksen ”säilöminen” kerrostaloasuntoon osoitti, oli tulojen maksimointi ja menojen minimointi hyvin hallussa jo tuolloin. Kunnallisissa vanhainkodeissa yhteismajoitus oli yleistä, joten yksityisyydelle ja kodinomaisuudelle ei ollut sijaa. Ja kaikkein ”kauhistuttavinta” oli, jos lasten tuoma konjakki- tai kossupullo löytyi. Yksityisistä vanhainkodeista tuli lähtö melko varmasti.

Vanhuksilla oli mielessään selvä kauhuskenaario edessä olevasta elämästään: yksityisissä vanhainkodeissa olevat pelkäsivät joutuvansa kunnalliseen vanhainkotiin. Siksi sairauksista ja vaivoista vaiettiin, eikä lääkäriä haluttu vaivata pienten vammojen takia. Kunnallisissa vanhainkodeissa taas pelättiin huonon kunnon johtavan ”Ruikan sairaalaan”. Kyseessä oli Turun kaupunginsairaalan vuodeosasto, jota johti tunnettu ja arvostettu geriatrikko Ilmari Ruikka. Sieltä harvemmin palattiin vanhainkotiin.

Ajat muuttuvat, ja vanhainkodeista on tullut palvelutaloja tai seniorikoteja. Olen itse erään säätiön ylläpitämän palvelutalon hallituksen puheenjohtajana nähnyt, miten viimeisten 20 vuoden aikana hoito- ja palvelukäytännöt ovat muuttuneet ratkaisevasti. Parannettavaa vanhustenhuollossa on aina, se on selvä. Paikalleen ei saa jäädä, koska ihmisistä ja heidän tarpeistaan on kysymys.

Kaikki on siis maassa hyvin? Valitettavasti ei. Kun katsoo, miten meillä vastaanotetaan ja hoidetaan turvapaikanhakijoita ja yleensäkin heihin liittyviä kysymyksiä, on analogia selvä graduaikaisiin toimintakäytäntöihin.  Mitä tekee virallinen Suomi? Se julkaisee Sisäministeriön toimesta tammikuussa 2018 raportin Töihin Suomeen – hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi. Maamme hallituksen ulkomaalais- ja turvapaikkapolitiikka on halvaantunut, koska se hallitusyhteistyössä on annettu perusuomalaisten ja sittemmin sinisten vastuulle. Ja sitä vastuutahan on kannettu: joulukuussa 2015 ilmestynyt turvapaikkapoliittinen ohjelma perustui perussuomalaisten ”Nuivan manifestin” ajatukselle. Nyt ilmestynyt ”Töihin Suomeen” on niin ympäripyöreä raportti ilman konkretiaa, että sen perusteella maahanmuuttopolitiikkamme ei liikahda piiruakaan hallituksen sopimasta peruslinjasta.

Koska meillä tutkijoilla on tapana siteerata muita alan auktoriteettejä vahvistamaan omia kantojamme, niin noudatetaan samaista sääntöä tässäkin täydellä sydämellä. Seuraavassa muutama uunituore viittaus (lähteet kirjoituksen lopussa):

Professori Elina Pirjetanniemi: ”Maahanmuuttopolitiikka on ristiriitaista. Toisaalta Suomeen halutaan ulkomaalaisia osaajia. Samaan aikaan keskustelu ulkomaalaisista hipoo rasismia. Samaa keskustelua käydään Ruotsissa ja oikeastaan kaikkialla Euroopassa. Maiden hallitukset seuraavat toisiaan. Kaikki pelkäävät hallitsematonta muuttoa ja yrittävät vähentää niin sanottuja vetovoimatekijöitä. Nyt on käynnissä kilpajuoksu pohjalle.”

Pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparta: ”Hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma täyttää kaksi vuotta. Toimenpideohjelmasta paistaa paniikki. Ihmiset oikeuksineen on unohdettu, tilalla on tehostaminen, kontrolli ja turvallisuus. Ulkomaalaislainsäädäntöä ja käytäntöjä on tuskin koskaan muutettu niin paljon kuin kahden viime vuoden aikana.”

Presidentti Tarja Halonen: ”Me emme noudattaneet kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja muita sopimuksia niin hyvin kuin mielestäni olisi pitänyt. Sanoimme jopa varsin korkealta taholta, että ’ei ne nyt tällaisia tilanteita varten ole tehty’. Aivan niin kuin kansainväliset sopimukset olisi tehty sunnuntaipäivänä kirkonmenojen jälkeen, kun ei ole ollut muutakaan tekemistä. On muistettava se, että YK syntyi Euroopassa viime sodan jälkeen – kaikkien niiden kamalien kokemuksien jälkeen, mitä ihmisillä oli.”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) ei luota kaksoiskansalaisiin puolustusvoimien sotilasviroissa. Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä 22.1.2018 puhunut Niinistö perusteli kantaansa sisäisen turvallisuuden turvaamisella: ”Viides kolonna on torjuttava jo rauhan aikana. Meillä tulee olla sataprosenttinen luottamus niihin henkilöihin, joita nimitämme maanpuolustuksen avaintehtäviin. Niin ikään näillä henkilöillä tulee olla sataprosenttinen lojaliteetti Suomeen”. Viidennellä kolonnalla tarkoitetaan yleensä virkamiehissä ja -naisissa toimivia salaisia ryhmiä, maanpettureita.

Suomessa on lähes 30 000 venäläistä kaksoiskansalaista. On mielenkiintoista seurata, millaista seulontaa siinä ryhmässä suoritettaisiin esimerkiksi inkeriläisten ja muiden Venäjän passin omaavien välillä. Kannattaa itse kunkin laittaa omakin CV valmiiksi, jos hallituksessa nyt istuva kaksoiskansalainen saa lähtöpassit.

Pakolais- ja turvapaikanhakijoita on majoitettu tarjousten perusteella, ja käytäntö on kirjavaa. Tuhannet vuonna 2015 tulleista turvapaikanhakijoista odottavat edelleen päätöstä oleskelulupahakemukselleen. Kotouttaminen on päätöstä odottavilla mitä sattuu, jos sitä yleensäkään on tarjolla.

Mikä on muuttunut tukea tarvitsevien ihmisten huomioimisessa sitten 1970-luvun?

 

Lähteet (esiintymisjärjestyksessä):

Söderling, Ismo: Turun vanhainkotivanhukset. TY/Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkielmia B: 27, 1975, Turku.

Professori  Elina Pirjetanniemi Vihreä lanka -lehdessä 8.1.2018. https://www.vihrealanka.fi/henkil%C3%B6t/professori-maahanmuuttopolitiikassa-on-k%C3%A4ynniss%C3%A4-kilpajuoksu-pohjalle   Luettu 23.1.2018.

Pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparta, Amnesty International, Helsingin Sanomat/mielipide  8.12.2017.

Presidentti Tarja Halonen, Kotimaa, nettijulkaisu 20.1.2018 (uutisointi Kirkon järjestämästä Suomi 100-tapahtumasta). https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentilta-raju-ulostulo-hallituksen-turvapaikka-ja-pakolaispolitiikasta-suomi-pilaa-mainettaan/6738856#gs.jscM8kc    Luettu 23.1.2018.

Puolustusministeri Jussi Niinistö HS:n verkkouutisissa 22.1.2018. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005534143.html  Luettu 23.1.2018.

 

 

 

Maailman siirtolaisten päivä haastaa Suomen päättäjät

YK:n yleiskokous nimesi joulukuun 18. päivän ”Maailman siirtolaisten päiväksi” vuonna 2000. Hyväksytyllä päätöslauselmalla haluttiin suojella siirtolaisia ja heidän perheenjäseniään. Koska muutot suuntautuvat paljolti kehitysmaista kehittyneisiin maihin, on  vauraiden tulomaiden halukkuus sopimuksen täytäntöönpanoon ollut varsin  nihkeää.

Maailmassa on tällä hetkellä noin 250 miljoonaa henkilöä, jotka elävät muualla kuin syntymämaassaan. Heistä noin 10 % on pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Sama määrä ihmisiä on kotimaissaan sisäisinä pakolaisina. Läntiseen Eurooppaan tuli viime vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa. Eurooppa ja sitä myöten Suomikin tuntui menevän sekaisin moisen ”ihmisvyöryn” seurauksena. Jotta asiat saisivat oikeat mittasuhteet, kannattaa muistaa, että luku on vaivaiset 2 promillea EU:n väkiluvusta.  Suomestakin lähti sekä vuonna 1969 että 1970 yli 40 000 henkeä Ruotsiin.  Olin itse tuossa muuttovirrassa syyskuussa 1969. Sain monen muun ohella neljän tunnin työhönperehdyttämiskoulutuksen Volvolla, ja sitten vain liukuhihnalle hanskalokeroita ruuvaamaan.  Koimme itsemme tervetulleiksi, ja niinpä sadattuhannet suomalaiset ryhtyivät rakentamaan Ruotsin kuningaskuntaa ja samalla omaa tulevaisuuttaan.

Kun turvapaikanhakijat oli saatu siroteltua syksyllä 2015 eri puolilta Suomea hankittuihin vastaanottokeskuksiin, alkoi arvuuttelu tulijoiden tulevaisuudesta. Ennen kuin viranomaiskuulemisiin oli päästy, esittivät muutamat avainministerit, että Suomeen jää vain kolmannes tulijoista.   Etukäteisveikkailu oli harmittavaa, koska jokaisella tulijalla on oikeus henkilökohtaiseen hakuprosessiin ja siihen liittyen oikeusvaltion tekemään päätöksentekoon.  Mennyt vuosi osoitti, että yhteiskuntamme ei ollut henkisesti saatikka hallinnon osalta valmistautunut tulijoiden vastaanottoon. Viranomaiset työskentelivät kovan paineen alaisena ja kaiken arvostuksen ansaiten. Tulijat saatiin sijoitettua, vaikka joillakin paikkakunnilla vastustus oli kova. Useilla tulijoita vastustavilla paikkakunnilla tutustumisen jälkeen tilanteet muuttuivat: muutosvastarinnasta siirryttiin suojelemaan ja ylläpitämään turvapaikanhakijoiden asumista paikkakunnalla. Näin tapahtui esimerkiksi Kauhavalla ja Kyyjärvellä.

Viime vuoden lopulla hallituspuolueet tekivät suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja: sote- ja maakuntahallintoratkaisut satoivat keskustan ja kokoomuksen laariin. Vastaavasti samoihin aikoihin tehty hallituksen turvapaikkapoliittinen ohjelma oli perussuomalaisille mieleinen.  Ohjelman mukaisesti maahanmuuttoon liittyviä käytänteitä on tiukennettu: perheenyhdistämistä on vaikeutettu ja palauttamisia on koetettu nopeuttaa. Erityisen ongelmaisena on koettu se, että kielteisen päätöksen saaneita voidaan Maahanmuuttoviraston mukaan palauttaa tietyin edellytyksin Syyriaan, Afganistanin ja Irakiin siitä huolimatta, että näissä maissa on turvattomuus vallitsevana olotilana. Kansalaisjärjestöt ja yksittäiset asiantuntijat ovat esittäneet perustellut vaatimuksensa asiantilan korjaamiseksi, mutta ainakin toistaiseksi turhaan. Ruotsi sen sijaan on muuttamassa käytänteitään mm. Irakiin palauttamisen osalta.

Suomessa pakolaiset ja turvapaikanhakijat työllistyvät hitaasti, koska maaltamme puuttuu johdonmukainen kotouttamisohjelma. Oleskeluluvan saaneet ohjautuvat pääasiassa  kielikoulutukseen. Tunnettu McKinseyn tutkimuslaitos arvioi tuoreessa raportissaan 18 maan, myös Suomen, kotouttamisen onnistumista. Tulokset eivät mairittele maatamme, sillä erityisesti työllistämisen ja asuttamisen osalta olemme jälkijunassa.  Muutama kuukausi sitten julkaistiinkin ”Valtion kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019”, joka tuonee tehoa ja ennen kaikkea kaivattuja resursseja kotouttamiseen. Kieli- ja työllisyyskoulutuksen yhteyden tiivistäminen on avain onnistuneeseen kotoutumiseen. Ohjelmaa lukiessa jää ihmettelemään, miksi monia esteitä ei ryhdytty poistamaan jo 1990-luvulla, kun vastaanotimme ensimmäiset suurehkot tulijaryhmät.

Turun telakalle ja Uudenkaupungin autotehtaalle kaivataan tuhansia osaavia käsiä. Montakohan sataa tai tuhatta osaavaa hitsaajaa tai käsistään kätevää ammattilaista Suomi on palauttanut viime kuukausina. Jos humaanisuus ei riitä jäämisen perusteeksi, niin luulisi taloudellisten syiden purevan, kuten Ruotsissa on jo havaittu.